Veneilyä aurinkoisessa hellesäässä...

Eilen lauantaina 18.8 aurinko paistoi aamusta alkaen lämpimästi ja sellainen ilma on ollut tänä kesänä harvinaisuus. Kauppareissun jälkeen pikainen tavaroiden pakkaus ja veneen-traileri auton perään. Suuntasimme kohti Äänekosken satamaa. 

Matkalla teimme matkasuunnitelman ja lähtisimme ajelemaan kohti Viitasaarta. Sinne tulee matkaa yli 60 kilometriä ja se on melkoisesti pienellä veneellä. Ainahan voisimme sitten kääntyä takaisin, jos siltä alkaisi tuntua.  

Järvellä oli vilkasta. Lintuja oli runsaasti - isoja lokkiparvia ja muitakin meille tuntemattomia siivekkäitä. Taitaa olla syksyä ilmassa!  

Lokkiparvi uimassa...

Aurinko paistoi lämpimästi - heinäkuun helle taisi olla vähän myöhässä! Veneitä oli runsaasti liikkeellä. Näimme useita retki- ja purjeveneitä, niitä oli enemmän kuin yhtenäkään päivänä loman aikana heinäkuussa. Myös monia kalaonneaan kokeilevia oli liikkeellä. Uisteluveneissä oli vapa "poikineen". Näin asiasta mitään ymmärtämätön ihmettelee kalamiehen taitoa pitää siimat järjestyksessä, nostaa saalis ja vielä ohjata venettäkin. Paljon ymmärrettävämpää oli soutuveneessä rauhassa istuvat kalastajat onkineen tai pilkkeineen (pilkkiä siis voi kesälläkin!). Näimme jopa yhden ahvenen nousevan veneeseen. 

Mökeilläkin näkyi runsaasti liikettä. Monet nauttivat auringosta laiturillaan aurinkotuolissa tai uiden. Vedenlämpötilaksi plotteri näytti 21-22 astetta! Aivan mahtavaa...

Jo alkumatkasta huomasin unohtaneeni pakata eväslaukkuun leivät. Matilanvirran sillan luona on kahvila, josta saimme ostettua ihania ruisleipiä. Ajon aikana söimme välipalaa ja matka taittui mukavasti. Välillä ajelimme hiljalleen nauttien maisemista ja välillä taas vähän vauhdikkaammin. Kokonselälle saapuessamme kippari ehdotti ohjausvuoron vaihtoa. Nopeus oli alhainen ja niinpä minä menin ohjaimiin. Ehdottelin kipparille päiväunien ottamista ja hän menikin hyttiin pitkäkseen. Ohjaustaitoni eivät ole tehneet häneen ilmeisesti vielä vaikutusta ja sen tämäkin kerta osoitti. Vähän väliä mies nousi katsomaan ikkunasta näkyviä väylämerkkejä tai tuli viereeni tutkimaan karttaa tai plotteria. Tällä aulueella oli helppo seurata merkittyä väylää eikä matalikoita tai muita vaarallisia kohtia ole, joten nostin nopeuden reippaseen ajovauhtiin ja ajelin eteenpäin. Jonkun ajan kuluttua alkoi Viitasaaren kirkontorni näkyä puiden latvojen yläpuolella ja kartasta näin edessä olevan monta väylämerkkiä ja niin luovuin suosiolla kipparoinnista. Mies ohjasi veneemme Viitasaaren vierasvenesatamaan.

Viitasaaren merkkipaalut: ABC ja kirkontorni

Viitasaaren satama on aivan kaupungin keskustassa ja ABC-asema on rakennettu järven rantaan. En tiedä kumpi oli ensin satama vai abc. Veneitä tuli ja meni, ihmiset istuskelivat ranta-alueella. Jäätelökioskilla oli jatkuva jono ja sinnehän minäkin suuntasin kipparin tankatessa. Kioskilla oli alennusmyynti viimeisen aukioloviikonlopun kunniaksi ja ison pallon sai eurolla! Kannatti siis ajella Viitasaarelle asti jäätelölle...
Paluumatkalla pysähdyimme pienen saaren rantakaislikkon suojaan syömään. Veneessä on pieni keittolevy, jolla saa lämmitettyä ruokaa. Tällä reissulla ei muuten paistettu lainkaan makkaraa. Matkaa jatkaessamme taivaalle alkoi kerääntyä pilviä. Veneen kuomu nostettiin ylös ja niin tämäkään reissu ei jäänyt ilman vesisadetta. Onneksi kyseessä oli pieni kuuro ja saimme taas laskea kuomun alas. 
Aikaa tällä reissulla kului työpäivän verran ja polttoainetta alle 40 litraa. "Akut" tuli ladattua seuraavaa työviikkoa varten.  Mahtava elokuinen lauantaipäivä kului Keiteleellä - toivottavasti tämä ei vielä ollut tämän veneilykauden viimeinen reissu!
 

Sulkuja...

Tutustuessani sisävesiin olen tutustunut myös sulkuihin. Merellä liikkuneelle ne olivat uusi, jännittävä kokemus. Olin kyllä nähnyt sulun toimintaa Kajaanissa, kun sain seurata terva-veneiden näytöstä.

Neiturin kanavan sulku sulkeutuu

Ensimmäinen sulku, jonka läpi olen venee kyydissä mennyt, on Neiturin kanavan  sulku. Ensimmäinen "läpimeno" tehtiin Busterilla yli 10 vuotta sitten. Pelonsekaisin tuntein istuin Busterissa ja toivoin vain kaiken menevän hyvin. Ja menihän se, ei vene uponnut eikä edes riistäytynyt heittelehtimään minnekään. Paluumatkakin jännitti, sulun tyhjeneminen oli ehkä täyttymistä jännittävämpi!

Kymijoen vesistön kanavat ovat Vääksyn kanavaa lukuunottamatta ns. itsepalvelukanavia. Veneilijän tulee sululle tullessaan vetää narusta, joka käynnistää sulun toiminnan. Sen jälkeen tulee noudattaa liikennevaloja sulussa liikuttaessa.  Kanavamaksua ei ole peritty 1970-luvun jälkeen. Veneilijäkin saa siis vastinetta verorahoille.

Konneveden ja Keiteleen yhdistävän Neiturin kanavan lisäksi olemme nyt Bellallamme ajaneet Kiesimän, Kerkonkosken, Kapeen, Kuusaan sekä Kuhankosken suluista. 

Kaunis Kiesimän kanava

Kiesimän kanava yhdistää Pohjois-Konneveden ja Kiesimäjärven ja Kerkonkosken kanava taas Kiesimän ja Niiniveden. Kapeenkanava yhdistää Kuhnamonjärven ja Valtianjärven, josta Kuusaan kanavan kautta pääsee Saraavedelle. Sieltä voi edelleen jatkaa Kuhan-kosken kanavan kautta Leppävedelle. Sieltä matkaa voi tehdä Vaajakosken kanavan kautta Päijänteelle ja edelleen Vääksyn kanavan kautta Vesijärvelle asti. Kymijoen vesistön kana-

vista meillä on vielä käymättä Paatelan, Kalkkisten, Kolun, Vaajakosken ja Vääksyn ka- navat.                                         

Kaikki kanavat ovat erilaisia. Neiturin sulun läpi ajaessa huomaa selvästi, että saavutaan isolle vesialueelle, Keiteleelle. Kiesimän kanavan seutu on mielestäni kaunein. Kuusaan sulun jälkeen venettä viedään melkoisessa aallokossa Kuusankoskesta purkautuvan veden voimasta. Kerkonkosken sulun rannalla on ravintola, josta saa hyviä pizzoja! Kapeenkosken kohdalla on mukava veneen laskupaikka, jota olemme useasti käyttäneet. Kuhankosken sulku ajettiin läpi tänään (4.8.12) ensimmäistä kertaa. Kuhankoskella sijaitsee toimiva voimalaitos.

Kuusaan kanava

Kymijoen vesistössä riittää vielä siis nähtävää ja koettavaa. Jospa ensi kesänä ajelisimme Jyväskylään ja Lahteenkin asti. 

Myrskyn jälkeen...

31.7.2010

Maanantaina 30.7 tulee kuluneeksi kaksi vuotta siitä, kun Konnevedellä ja muuallakin Etelä-Savon alueella koettiin hurja Asta-myrsky. Luonto näytti tuulten voimat ja metsää rytisi nurin. Mekin saimme anopilta puhelinsoiton, että mökin ympäristöstä on kaatunut useita isoja mäntyjä. Henkilövanhinkoja ei mökillä onneksi sattunut ja suuremmilta aineellisiltakin vahingoilta vältyttiin. Tv-antenni taisi olla puiden lisäksi ainut vaurioita kärsinyt. Puita tontilta oli kaatunut toistakymmentä, suurin osa isoja, hyvin kasvaneita mäntyjä. Puuntekoa riitti moneksi päiväksi.

Joka paikassa ei käynyt yhtä hyvin ja monet alueella kokivatkin isoja vahinkoja. Sähkökatko kesti toista viikkoa. Veeran päivänä (4.8) kulki toinen ukkosmyrsky halki Suomen.Uutisista sai seurata seuraavien päivien aikana millaisia tuhoja Asta- ja Veera-myrskyt saivat aikaan. Joillakin alueilla oli kaatunut yksittäisiä puita ja toisilla alueilla taas oli kuin viikate olisi käynyt ja kaatanut valtavat määrät metsää.

Konnevedellä veneillessä huomio kiinnittyy aina vaan uusiin paikkoihin, joihin kahden vuoden takainen myrsky on iskenyt. Monissa saarissa on edelleen kaatuineita runkoja vaikka osa on mökkiläisten ja asukkaiden toimesta korjattu pois. Kalasääskikin menetti pesäpuunsa. Se on rakentanut uuden pesän entisen pesäpuusaarensa vieressä olevaan saareen. Veneillessä olemme seuranneet kalasääsken lentoa - se tekee kaarroksia entisen pesäsaarensa ympärillä kuin muistellen menetettyä pesää.  

Iso-Häntiäinen 24.7.12

Konnevedellä Iso-Häntiäisen saaressa kaatui lähes koko puusto. Saari on noin kuuden hehtaarin kokoinen. Toukokuussa 2012 metsähallitus päätti polttaa saaren tavoitteena palauttaa metsäpalon tavoin saareen nopeammin uusi, nuori metsä. Saari on suojelualuetta ja nyt Konneveden ja Rautalammin kunnat esittävät saarta osaksi Etelä-Konnevedelle suunnitteilla olevaa kansallispuistoa.

Loman veneretkellä ajoimme katsomaan poltettua Iso-Häntiäisen saarta. Kaatuneiden puiden määrä saa edelleen mykistymään. Karuutta lisäsi mustuneet rungot ja muutamat pystyyn jääneet ruskeaksi palaneet puut. Yllättävää oli kuitenkin huomata, että siellä täällä saaren alueella näkyi jo vihreitä tupsuja. Tulevina kesinä on mielenkiintoista seurata saaren uusiutumista. Tänään 28.7 säätiedoituksissa (Säätila) luvattiin jälleen ukkosmyrskyjä erityisesti Keski- ja Itä-Suomeen... toivottavasti ei tule Astan tai Veeran kaltaisia!

Iso-Häntiäinen 24.7.2012

Retkeilyä Konnevedellä...

Viimeinen lomaviikko on menossa mökkeillen ja veneillen. Saimme ystäväperheen käymään ja tarjosimme heille tietenkin T&T:n risteilyn eli veneilyä Konnevedellä. Taivaalla vaelteli erikokoisia ja -muotoisia tummia pilviä mutta rohkeasti päätimme reissuun lähteä!

Pilviä Konneveden yllä

Ystävillämme on 9-vuotias tytär ja pohdimme etukäteen mahtaako hän viihtyä veneilemässä. Pienessä veneessä kun viihdykkeet ovat vähissä - voi katsella maisemia oikealta tai vasemmalta, paikanvaihtaminenkin on vähän hankalaa ahtaissa tiloissa. Sovimme, että palaamme takaisin, jos ja kun tyttö alkaa näyttää kyllästymisen merkkejä. 

Ennen veneeseen nousemista piti valita sopivat pelastusliivit. Vaihtoehtoja oli useita, joten kului tovi niitä sovitellessa mutta sopivat löytyivät. Sitten vaan kyytiin. Eväät oli tietysti pakattu mukaan ja lämmintä vaatettakin.

Kerroin tytölle, ettei pienessä veneessämme ole vessaa eli kun tulee hätä, niin pitää vaan sanoa ja sitten etsitään sopiva maihinnousupaikka. Jonkun aikaa ajeltuamme tyttö sitten ilmoittikin, että pitäisi pysähtyä pissille. Kippari ryhtyi katselemaan sopivaa saarenrantaa, jonne voisimme rantautua. Hyvä paikka löytyikin mutta tuuli meinasi hieman haitata rantautumista. Tyttö sai asiansa toimitettua mutta veneeseen palatessa kallion märkä sammal luisti jalan alla ja hän pyllähti kalliolle. Housut vähän siinä kastuivat mutta onneksi vain vesisateen kastelemasta sammaleesta.

Tyttö käy suunnistamassa, joten katselimme karttaa järvialueelta. Kartasta löytyi vähän erilaisia merkintöjä kuin suunnistuskartasta mutta nopeasti hän kuitenkin hoksasi tämänkin kartan lukemisen: saari, kari, vettä ... Välillä katseltiin maisemia ja ihmeteltiin saarien kokoeroja. Lintujakin nähtiin: lokkeja, kalasääski ja sorsia (tai ainakin ne oli "jotain vesilintuja"). Näimme myös miehiä nuotanvedossa. 

Veneen plotteri kiinnosti tyttöä myös. Kippari kertoi hänelle, miten näyttöön tuli näkyviin reittimme ja miten sitä voi verrata paperiseen karttaan. Plotterissa näkyi myös väylämerkit - "veneilijöiden liikennemerkit". Ja taas näppärä 9-vuotias pian osasi näyttää järvellä näkyvää merimerkkiä ja sitä vastaavaa merkkiä plotterin näytöstä. Majakkaa ei sattunut matkallemme ja se oli harmi, koska hän ei ollut kertomansa mukaan koskaan nähnyt. Näkyviin saa myös kaikuluotaimen havainnoimat kalat vedessä. Tyttö jaksoi katsella kauan aikaa näytössä liikkuvia kaloja, jotka olivat erikokoisia ja uivat eri syvyyksissä. 

Tarkoituksenamme oli ajaa Kiesimän kanavalle mutta tuuli oli sen verran kova, että jätimme ajatuksen. Ristiaallokko oli myös mielenkiintoinen. Kun tuuli tulee kahdesta suunnasta syntyy, ristiaallokkoa ja se taas keinuttaa pientä venettämme ja matkustajat melkein hyppivät istuimillaan.   Aallokko pärskytti vettä veneen takakannelle, joten jouduimme nostamaan kattokuomun ja laittamaan sivuikkunan paikoilleen.

Hyppyytyksen jälkeen pysähdyimme Kivisalmen sillan luona. Kävimme vähän jaloittelemassa vanhan lossin rannassa. Tutkimme vanhan linja-auto-onnettomuuden muistolaattaa 60-luvulta ja tarkistimme "Suomen pienimmän kaupan". Jaloittelun jälkeen matka jatkui kohti Ruohosaarta, jossa pidettiin evästauko. Laavun tulipaikkaan tehtiin makkaranpaistotulet. Eväänä oli makkaraa, kahvia ja mustikkapiirakkaa vanilijakastikkeella sekä limsaa. Me aikuiset istuskelimme nuotion äärellä ja 9-vuotias touhusi omiaan. Hän kiersi saaren (joka ei onneksi ollut kovin iso), heitteli keppejä ja kaarnoja veteen uisken-telemaan, heitteli käpyjä laavun katon yli... koko ajan löytyi jotain touhua. 9-vuotias huolehti nuotion sammuttamisesta. Hän kantoi muovikassilla vettä nuotioon ettei vaan syty tulipaloa.

Paluumatkalla tyttö kyseli, miksi veneessämme on ratti eikä ruori - niinpä miksi näin? Ja miksei veneessämme ole Suomen lippua, kun Ruotsin laivassakin oli Suomen lippu. Sainkin näin itselleni kannattajan. Olen ehdotellut kipparille lipun hankkimista mutta vastaukseksi olen saanut vain naurua. 

Konneveden rantaa

Reilun viiden tunnin mittainen T&T:n risteily oli onnistunut. Emme saaneet vesisadetta vaikka pilvet kovin uhkaavilta näyttivät ja vieraamme tuntuivat viihtyvän! Yhdeksän vuotias piristi matkaamme hauskoilla jutuillaan ja terävillä kysymyksillään! Kiitos mukaville matka-kumppaneille.

 

Villasukissa...

Kotona paistoi aamusta alkaen aurinko ja se lupaili mukavaa päivää. Päätimme tehdä pienen retken. Vene reippaasti lähtövalmiiksi ja sitten menoksi. Otimme suunnaksi taas Äänekosken sataman. Jo ennen kuin olimme satamassa taivaalle alkoi kerääntyä pilviä. Rannassa tuntui vilpoiselta mutta oli kuitenkin poutaa. 

Vene laskettiin tuttuun tyyliin veteen ja lähdimme ajelemaan kohti Sumiaista. Eri puolilla taivasta oli paksuja, tummia pilviä. Tuultakin oli jonkun verran. Olin pukeutunut tuulihousuihin ja fleece-takkiin. Hetken päästä vedin päälleni vielä tuulitakinkin. Kapteeni sinnitteli alkumatkan t-paidassa ja shortseissa. Matkan edetessä minä kaivoin kassista villasukat jalkaan! Ja kapukin vihdoin ryhtyi lisäämään vaatetta ja laittoi tuulipuvun päälle. Siis on heinäkuun 15. päivä!

Lomailusäät eivät oikein ole olleet kohdillaan. Uskoni loman hyvää tekevään vaikutukseen säästä piittaamatta alkaa olla koetuksella. Kohta ei minulta enää löydy positiivista asennetta riittävästi. Illan säätiedotukset lupaavat edelleen sadetta, milloin etelästä milloin luoteesta saapuvaa matalapainetta eikä vielä ole edes naisten viikko!  

Sumiaisiin asti kuitenkin ajelimme ja paluumatkalla alkoi sade! Voihan vetehinen... Taivas oli monenkirjava mutta vain harmaan eri sävyissä. Lähestyessämme taas rantaa kapteeni yhäkkiä hidasti veneen kulkua ja ryhtyi avaamaan kuomua. Aurinko yritti pilkoitella pilvien raosta ja jopa sinistä taivasta näkyi! Ei muuta kuin nenä kohti aurinkoa ja voi miten se lämmittikään pilvien raosta! Kyllä se siellä on lämpimänä odottamassa vuoroaan. 

Venettä nostaessamme ylös aurinko paistoi! Kotimatkalla aurinko paistoi! Kotiin saapuessamme aurinko paistoi! Söimme grilliruokaa huvimajassa ja päätimme porukalla lähteä auringonpaisteen kunniaksi kesäteatteriin! 

Näinhän täällä käy: aurinkokin paistaa, vaikkei sitä näy.

Tuuli ajan mittaan pilvet valjastaa, ikuisuuteen karkaavat tähdet paljastaa.

(Martti Syrjä / Eppu Normaali)

Veneellä kosken nousussa ja laskussa...

Loma ei ole näyttänyt ilmojen puolesta parhaita puoliaan. Heinäkuun ensimmäisellä viikolla oli pari hellepäivää mutta sen jälkeen ... sadetta, sadetta, sadetta... Torstaille kuitenkin luvattiin poutaa ja niin päätettiin lähteä vesille. Kapeen veneenlaskupaikalta laskettiin vene vesille. Muutama lokki lenteli rannassa hermostuneesti pitäen melkoista ääntä. Taisi pesä ja poikaset olla lähistöllä.

Taivas oli tummien pilvien peitossa, vettäkin alkoi ripsahdella - tietenkin! Takaisin emme kuitenkaan kääntyneet. Matkaan lähdimme ja ajelimme rauhalllista vauhtia kohti Saraavettä, jossa olemme aikaisemminkin ajelleet. Sade lakkasi, ilma tuntui kuitenkin melko viileältä. Veden lämpötila oli noin 20 astetta.

Saraakallio

Suomalainen järvimaisema metsineen ja kalliorantoineen on kaunis. Ulpukat kukkivat ja lumpeenkukat ovat isoilla nupuilla. Saraaveden rannalta löytyy mahtava, korkea pystysuora kallioseinämä. Sen yläosassa näkyi retkeilijöitä. Kalliosta löytyy kalliomaalauksia, joissa on yli 100 kuva-aihetta. Ne sijaitsevat noin 10-20 metriä vedenpinnasta eivätkä siis näkyneet pieneen veneeseemme. (Tämän tiedon löysin vasta kotona netistä - aina pitäisi olla jokin luonto-opas mukana reissulla.)

Kapeen sululta Kuusaan sululle oli jo tuttu reitti. Kuusaan sulun läpi matka jatkui Saraavedelle ja sieltä jatkoimme kohti Kuusvettä. Matka kulki Tarvaalankosken kautta. Veden virtaiksen lisääntyisen huomasi: reittimerkit heiluivat ja osasta näkyi vain vähän yläosaa. Pieni veneemme eteni miehen ohjauksessa kohti Tarvaalan koskea. Minua alkoi hermostuttaa, kun veneen kummallakin puolella näkyi isoja, teräviä kiviä veden alla. Kapteenini kuitenkin vakuutti, että ajamme merkittyä reittiä ja vettä on veneen alla puolitoista metriä. Leveyttä reitillä ei ollut kovinkaan paljon. Välillä vene teki pieniä omia kuvioitaan mutta matka jatkui kuitenkin vakaasti ja turvallisesti.

Tarvaalankoski Laukaa

 Kosken jälkeen virtaus tasaantui ja mieheni sanoi, että läheiseltä niemeltä pitäisi löytyä maihinnousupaikka. Rantauduimme hiekkapohjaiselle rannalle, laituria ei alueella ollut. Ankkuri veteen ja keulanaru puuhun kiinni. En malttanut olla huomauttamatta, että ankkuri kannattaa kiinnittää kunnolla köyteen.  Rannasta nousi pieni polku ylemmäs, jossa oli leveämpi polku, melkein kuin tie. Se johti niemen kärkeen,  Kirkkoniemeen. Siellä oli laavu, nuotiopaikat, puuvaja sekä wc. Paikka oli siisti, kun ottaa huomioon, että niemeen johtavan leveän polun  alkupäähän pääsee autolla. Mikäli olisi ollut hellepäivä, tämä olisi ollut mahtava uintipaikka hiekkapohjaisine rantoineen. Laavun tulentekopaikalle virittelimme tulet ja söimme eväitä. Rantaan tuli vene, jossa oli pari tyttöä ja poika - tulivat vessaan kesken souturetken! 

Kirkkoniemen ranta

Paluumatkalla Tarvaalankoskelle saavuttuamme kapteenini kysyi halukkuuttani ohjata vene ohi kosken. Enpä suostunut. Matka tuntui helpommalta alas- kuin ylöspäin. Vedenalaisia kiviä ei juurikaan näkynyt. Virta vei joutuisasti venettä mutta kapteeni hoiti homman ilman haavereita. 

Paluumatkalla poikkesimme vielä Kuhankosken sululle, josta emme vieläkään menneet läpi. Jaloittelimme sulun rannalla ja sieltä löytyi Pikku Kakkosen Ollin ja Eno-Elmerin istuttama koivu, jolle istuttajat toivottivat pitkää ikää. Hyvin näkyi koivu voivan. Lähtöpaikkaan ajellessamme odotimme koko matkan sateen alkavan mutta kuivana pääsimme rantaan asti. Veneen nosto jäi melkein haaveeksi, kun lokit käyttäytyivät aggressiivisesti. Hyökkäilivät kohti meitä, syöksyt olivat lähes pelottavia. Pesän suojeleminen ja "vihollisten" karkoittaminen oli kai lintujen tavoitteena - eivät uskoneet vaikka yritin selittää, että venettä tässä vain nostamme eikä meitä heidän pesänsä kiinnosta.

Retki kesti kaikkiaan reilut 6 tuntia - mukava päivä!

Juhannusajelulla

Reittimme 23.6.2012

Juhannuspäivänä aamupäivällä sää näytti lupaavalta. Aurinko paistoi, tuuli vähän ja lämpötila oli vähän alle kahdenkymmenen. Siispä matkaan.
Ajelimme noin puolen tunnin ajomatkan Äänekosken satamaan. Keski-Suomi on siitä hienoa aluetta, että vesillelaskupaikkoja on runsaasti. Lähteepä kotoa lähes mihin suuntaan tahansa niin aina löytyy paikka, josta saa veneen vesille.
Vesillä oli vilkas päivä. Monenlaisia pienveneitä oli liikkeellä. Ajelimme ensin Paatelansululle. Majakka-kahvilasta ostimme jäätelöt. Matkavauhti oli sellaista leppoisaa, jossa ehtii mukavasti seurata ympäröivää luontoa ja nautiskella auringosta. Tytär oli ollut yön töissä ja vietti aikaansa lähinnä vaaka-asennossa hytissä.
Auringonpaisteesta huolimatta ilma tuntui viileältä. Puseron sai pitää päällä. Vedenlämpötilaksi plotteri ilmoitti 18 astetta. Kädellä tehty mittaus ei tukenut kyllä tuota mittaustulosta! Uimaan ei vielä tehnyt mieli vaikka useassa rannassa nähtiinkin lapsia vesileikeissä.

Majakka Suolahdessa

 Paatelansululta palasimme Ääneselkää pitkin ja ajoimme kohti Mämmensalmen siltaa. Sillan jälkeen etsiskelimme kahvikeittopaikkaa. Rantauduimme Iso Kivisaaressa olevan huoltoaseman laituriin mutta paikka ei tuntunut mukavalta. Väkeä oli laiturilla ja liikenteen äänet häiritsivät. Niinpä irrottauduimme laiturista ja jatkoimme matkaa Myllyselän suuntaan. Sieltä löytyi pikkuinen saari, jonka rantakaislikkoon päätimme ankkuroitua keittelemään kahvit. Nälkäinen yötyöläinen oli kyllä sitä mieltä, että makkaraakin pitäisi paistaa. Päädyimme kuitenkin kahvinkeittotaukoon. Mies kiinnitti ankkurin narun päässä olevaan metallihakaan ja heitti ankkurin veteen. Kahvivesi kiehumaan ja kassista kotona paistetut patongit höysteineen esiin. Ohi meni vene vetäen vesilautailijaa ja joku toinenkin moottorivene. Mies otti käteensä ankkuriköyden kiristääkseen vähän sitä. Yllätys oli melkoinen kun ankkuri ei noussutkaan köyden mukana vedestä! Mihin se ankkuri jäi??? Se oli yksinkertaisesti poissa, järven pohjassa... Keksillä sitä vähän aikaa siinä yritettiin etsiä mutta tuloksetta. Miten ihmeessä se voi irrota? Köydessä kuitenkin oli ihan kunnollinen ns. palohaka, jolla ankkuri on ollut ennenkin köydessä kiinni. Harmituksesta huolimatta tuoreet patongit kahvin kera maistuivat hyviltä. Ennen varsinaista paluumatkaa ajoimme vielä vanhalle sululle, joka löytyi Myllyselän pohjukasta.

Taivaalle alkoi kertyä pilviä ja tuulikin yltyi paluumatkalla. Sadetta ei kuitenkaan saatu tällä reissulla.

Myllyselän vanha sulku

  

Juhannus meni melkein pilalle...

Torstaina töiden jälkeen mies lähti poikansa kanssa veneilemään, ottamaan vähän ennakkoa tulevasta juhannuksesta. Muutaman tunnin jälkeen palasi kaksi kovasti "noiveaa" miestä kotiin: veneen moottori oli osunut kiveen. Potkuri oli kiharana ja "siivestä" lähtenyt pala. Innolla odotetun juhannuksen veneajelut oli ajeltu! Kotiin laskeutui hyvin jäätävä hiljaisuus loppuillaksi...
Mies surffaili illalla netissä tutkien potkurien hintoja lähialueen veneliikkeiden sivuilta. Varovasti hän yritti selittää, ettei siitä tainnut kovin kallista remonttia tulla, noin 150 euroa. Minulta ei liiennyt myötätuntoa eikä armoa vain kylmiä katseita.Veneeseen ompelemani verhot uhkasin polttaa pannuhuoneessa - eihän niitä tarvita, kun ei kerran veneellä mihinkään pääse.

Aattoaamuna sitten yhdeksän aikaan mies tarttui kännykkään ja ryhtyi soittelemaan. Olin edelleen aivan varma, ettei juhannuksen veneilyistä tulisi mitään. Mutta kuinka ollakaan Viitasaarelta, josta venekin viime keväänä ostettiin, vastattiin ja kerrottiin, että potkuri löytyisi ihan suoraan hyllystä. Ja liikekin on auki klo 12 asti. Mies hyppäsi siis autoon ja huristeli Viitasaarelle huikaten lähtiessään olevansa parin tunnin päästä taas kotona.
Aloin vähitellen leppyä ja kävin laittamassa verhotkin veneeseen paikoilleen. Ihailin jopa miehen tekemää valojen asennusta veneenhytissä. Harmitti kyllä edelleen niin vietävästi mutta en osaa olla pitkävihainen. Mies soitti Viitasaarelta ja kertoi saaneensa potkurin! Varmisti kai kotiintulonsa turvallisuuden.
Potkuri oli asennettu hetkessä ja mieliala kohosi meillä kaikilla. Päästään sittenkin veneilemään ja jo laskettiin asiasta leikkiäkin. Mietittiin veneelle nimeä: Kivellä käynyt, Potkuri rikki, Hajosiko potkuri ... No, vene jäi nimeämättä ja pääsimme nauttimaan Saarijärven maisemista!

Kapeenkoskelta Kuhankoskelle

Tänään olimme päättäneet lähteä veneretkelle, jos vain sää olisi sopiva. Aamulla heräsimme ihanaan auringonpaisteeseen, lämmintä tosin oli vain vähän toistakymmentä astetta. Mies valmisteli veneen lähtökuntoon, imuroi ja pakkasi bensasäiliöt. Minä puolestani tein eväät ja pakkasin vaatekassin päiväretkeä varten. Lähtö on yhä yhtä hässäkkää: kumpikin säntäilee sinne tänne etsien tarvittavia tavaroita. Vaikka viime kesänä jo harjoittelimme lähtöjä ja veneilyä, niin toiminta näyttää varmasti sekavalta... Missä on vesiastia, tuliko äyskäri mukaan, onko tulitikut, kirves jne. Ja kummasti sitä tavaraa tarvitaankin. Ajoimme parisataa metriä, kun mies huomasi veneen avainten unohtuneen kotiin. Siispä käännyimme takaisin! Venetraileri auton perässä ei tehdä U-käännöstä ja niinpä kurvasimme paloaseman pihaan, jossa mahduimme kääntymään. 

                                                           Kuusaan kanava

Ajelimme reilun puolen tunnin matkan Kapeenkosken veneenlaskupaikalle. Ajomatkalla tuli vielä mieleen kotiin unohtunut veneen rekisteriote mutta sitä emme palanneet enää hakemaan. Veneen lasku onnistui ilman kommelluksia ellei oteta huomioon, että olin unohtanut paikata vuotavan kumisaappaani. Villasukka kastui ja saappaasta sai kaataa vettä.

Vihdoin alkuvalmistelut oli tehty ja pääsimme matkaan. Aurinko paistoi siniseltä taivaalta, jossa eri muotoiset pilvenhattarat ajelehtivat. Olo oli mahtava. Kuusaankosken kanavalla oli muitakin. Tyttöjen polttariporukka suoritti sillalta köyden varassa laskeutumista. Kanava on ns. itsepalvelukanava. Vene ajetaan laiturilla riippuvan köyden luo, köydestä vedetään ja sitten seurataan liikennevaloja. Kuuluu veden kohinaa, kanavan portti alkaa aueta ja lopulta punainen valo muuttuu vihreäksi. Vene ajetaan kanavaan ja siellä sitten venettä pidetään paikoillaan kunnes veden pinta on tasoittunut seuraavan järven pinnan mukaan. Odottelimme siis vedenpinnan laskemista ja portin aukeamista. Vesi laskee Kuusaassa noin neljä metriä. Kanavan läpi ajaminen on minusta aina vähän jännitävää. Kuusaankoskelta matka jatkui kohti Laukaata. Muutamien mökkien ja talojen pihalla näkyi puuhailevia ihmisiä ja kalamiehiäkin oli liikkeellä. Laukaan venesatamassa oli kuhinaa. Siellä oli menossa kesäkauden avajaistapahtuma. Sararannan laiturista lähti höyryalus kiertoajelulle. 

Me jatkoimme matkaamme ja löysimme yleisen rantautumispaikan, jossa oli laavu. Nuotiopaikalla oli ollut muitakin, koska hiillos oli vielä lämmin. Puita tosin ei ollut ja roska-astioiden ympärys oli vielä talven jälkeen siivoamatt. Onneksi olimme pakanneet muutaman halon kotoa mukaan. Veneilykesän ensimmäiset nuotiolla paistetut makkarat maistuivat hyviltä salaatin kera! Reissussa aina parasta on syöminen... Pysähdyksen jälkeen matka jatkui kohti Kuhankoskea. Sinne saapuessamme taivas alkoi olla uhkaavan tumma, sade oli tulossa. Päätimme kääntyä takaisin.

Paluumatkalla seurailimme muutamien muiden veneiden matkan tekoa, ympäröiviä maisemia ja nautimme matkanteosta. Mies alkoi hidastaa veneen kulkua, jota ihmettelin ääneen kunnes huomasin poliisiveneen näyttävän pysähtymismerkkiä. (Rekisteriote!) Poliisi puhallutti kuljettajan, tarkasteli veneen varusteita ja pyysi veneen asiakirjoja. Ei auttanut muu kuin tunnustaa, että kotona ovat. Sammutinkin oli vielä vailla tämän kevään tarkastusleimaa. Muuten kaikki oli kunnossa, liivit päällä ja äyskärikin löytyi.  Poliisit olivat ilmeisen mielissään veneilykauden alkamisesta, koska toivottelivat mukavaa matkaa kirjoittamatta maksulappua. Miestäni harmitti papereiden unohtuminen, se tuli kyllä loppumatkan aikana moneen kertaan huomattua. 

Kotona ensimmäinen tehtävä oli veneen rekisteriotteen esille hakeminen ja sen laittaminen merikortin kanssa samaan paikkaan, jotta varmasti on mukana seuraavalla veneretkellä! 

                                                                   m/s Suomen Suvi

Vihdoin vesille...

Vihdoin aurinko alkaa lämmittää. Veneen kevätkunnostus saatiin suoritettua. Viime syksyn ikävä yllätys oli pienen pienet homepilkut kankaisissa istuintyynyissä. Olin lukenut ohjekirjan kannesta kanteen, joten tiesin kaikesta muusta veneeseen liittyvästä huollosta paitsi moottorista (josta en siis ymmärrä mitään). Missään ei kerrottu, ettei pehmusteita oltu käsitelty homeenestoaineella joten olin syk-syllä tosi vihainen huomatessani asian. Soitin vähemmän lempeämmän sävyisen puhelun myyjällekin asiasta. Hänen mukaansa nykyisin jokin direktiivi estää valmistajia käyttämämästä ko. ainetta. Veneenomistajan olisi pitänyt itse älytä hoitaa pehmusteet. No, onneksi alan liikkeestä löytyi tarvittavat aineet: homeenpoistoaine ja -estoaine. Syksyllä siis puhdistin tyynyt ja nyt keväällä suihkuttelin estoaineen. Lisäksi puhdistimme kankaiset osat kuomusta ja käsittelimme ne vettä-hylkiviksi kyllästeaineella. Veneen sisätilat imuroitiin, pestiin ja kuivattiin. Ulkopuoli myös pestiin ja vahattiin. Miehelleni kuului trailerin kunnon tarkistus sekä moottorin tarkistus. Tosin moottori huollettiin loppukesällä liikkeessä ja uusi huolto on taas piakkoin edessä. Takuu edellyttää ammattimiehen tekemän huollon tietyin ajotuntivälein.  Keväthuollosta selvittiin muutamassa tunnissa - mukavan helppoa on tämä lasikuituveneen huolto!

Tänään vihdoin oli sopiva keli, aurinkoista ja tyyntä, joten heti aamusta olimme menossa kevään ensimmäiselle retkelle. Lastasimme veneeseen välttämättömät välineet: pelastusliivit, sammuttimen, lepuuttajat, köydet, ankkurin, plotterin. Lämmintä vaatetta päälle ja menoksi - vihdoin.

Veneenlasku pienen auton vetämällä trailerilla on minusta edelleen jännittävää. Mieheni hoitaa kyllä homman hienosti mutta itse odotan aina jonkin menevän vikaan. Niin ei ole vielä kertaakaan käynyt ja hyvin lasku onnistui tänäänkin. Saarijärven kaupunki on vesien ympäröimä joten kauas ei autolla tarvitse venettä viedä. Ajoimmekin siis Matosalmen sillan vieressä sijaitsevalle veneenlaskupaikalle ja kohta vene keinui jo kauniisti Saarijärven laineilla. 

Moottoria käynnistäessään mieheni huomasi melan jääneen kotiin. Emme malttaneet sitä lähteä hakemaan, niin oli kova polte päästä vesille. Aurinko paistoi, lämpötila oli 13 astetta ja veden lämpötilaksi plotteri ilmoitti 9 astetta, jota kyllä vähän epäilimme. 

Tuntui mukavalta, suorastaan mahtavalta. Moottori käynnistyi, lähdimme liikkeelle pikkuhiljaa tunnustellen kulkua vetten päällä. Luonto on vasta heräilemässä kevääseen: vain koivut  ja nurmikot vihertävät. Mukava oli kuitenkin seurata sitä, miten monet saarijärveläiset touhusivat pihoillaan. Muutama uistelija ja soutelija oli myös lähtenyt vesille. Kiertelimme Saarijärvellä ja Pieni-Lumperoisella, aurinko paistoi ja vaikka vielä olikin viileää niin VENEILYKESÄ 2012 on avattu! 

Unelma toteutuu...

Kesäisin vietämme aikaa mieheni perheen mökillä Rautalammilla. Siellä mökkiveneenä on alumiininen avovene, jolla olemme ajelleet kauniina päivinä tutustuen Konneveteen. Lähes jokaisella reissulla on puhe jossain vaiheessa kääntynyt oman veneen hankkimiseen. "Kunpa olisi vene, jossa voisi yöpyä... Kunpa olisi vene, jonne mahtuisi vähän tavaraakin... Jos olisi katettu vene, voisi tehdä pidempiä reissuja vaikka Keiteleelle..." 

Minun mielessäni välkkyi kuva puisesta matkaveneestä. Mieheni realistina aina jaksoi muistuttaa puuveneen vaativasta hoidosta. Lasikuituvene olisi myös huomattavasti helpompi siirtää auton vetämällä trailerilla. Saaristouutisia selatessa tuli aina vastaan rahallinen puoli. Lehdessä esiteltiin mitä hienompia ja kalliimpia veneitä, käytetytkin tuntuivat maksavan ihan liikaa meille. Venemessujakin kierreltiin huokaillen ja haikaillen... Kunnes sitten viime talvena mieheni silmiin sattui pikkuinen Bella classic-vene. 

Maaliskuussa 2011 olimme talvilomalla mökillä, josta päätimme lähteä ajelemaan Kuopioon. Mies oli katsellut netistä, että eräässä kuopiolaisessa veneliikkeessä olisi myynnissä kyseinen vene ja sattuihan kaupungissa samaan aikaan olemaan paikalliset venemessut! Tuolla reissulla alkoi kypsyä päätös oman veneen hankkimisesta. Messutarjouskin vaikutti ihan hyvältä muttemme kuitenkaan uskaltaneet vielä tehdä päätöstä. Palasimme mökille mukanamme kassillinen esitteitä, joita sitten takkatulen loisteessa lueskelimme ja haaveilimme.

Muutamia viikkoja kului pohdiskellen ja netissä surffaillen. Käytetty? Uusi? Hinta? Kävimme katsomassa muutamia yksityisillä myynnissä olevia käytettyjä veneitä. Venekuume vain paheni... Sitten mieheni oli huomannut Urheilu-Visan mainoksen Bella-veneestä ja niinpä suunnistimme Viitasaarelle.Tuolta reissulta palasimme sitten veneen omistajina! Voi sitä ilon tunnetta... Veneen luovutus meille vaati vielä joitakin valmisteluja liikkeessä: varustelua, moottorin asennusta. 

                                          7.5.2011 haimme veneen

Unelma

Olen kasvanut Turussa. 1970-luvulla kesiini kuuluivat veneretket perheeni kanssa Turun saaristossa. Turun lähisaaristo tuli tutuksi monien kesäisten retkien aikana. Joskus meitä oli vain kaksi: isä ja minä ja usein taas isompi porukka: isä, äiti, veljeni, minä sekä tätini, hänen miehensä ja heidän kolme poikaansa. Teimme matkaa 8-metrisellä puuveneellä, joka oli varustettu sisätilassa olevalla diesel-motorilla. Matkanteko oli rauhallista ja maisemista ehti hyvin nauttia. 

Suosikkipaikkojamme oli Björkö, Nauvo, Naantali, Korppoo... Kauimmaiset retkikohteemme olivat Nötö, Utö ja Uusikaupunki. Mukana oli aina teltat, joissa yövyimme. Itse nukuin usein veneen penkillä: oli ihana nukahtaa veneen keinuntaan ja herätä auringon ensisäteiden herättämänä. Retkillä kalastettiin, uitiin, tutkittiin luontoa ja vain oltiin. Parhaina hetkinä ovat mieleeni jääneet illat nuotion äärellä ympäröivästä luonnosta nauttien. Isäni teki kipeän päätöksen luopua veneestä tätini miehen kuoleman jälkeen -70-80-luvun taitteessa..... Unelma oman veneen hankkimisesta oli syntynyt.