Tänään olimme päättäneet lähteä veneretkelle, jos vain sää olisi sopiva. Aamulla heräsimme ihanaan auringonpaisteeseen, lämmintä tosin oli vain vähän toistakymmentä astetta. Mies valmisteli veneen lähtökuntoon, imuroi ja pakkasi bensasäiliöt. Minä puolestani tein eväät ja pakkasin vaatekassin päiväretkeä varten. Lähtö on yhä yhtä hässäkkää: kumpikin säntäilee sinne tänne etsien tarvittavia tavaroita. Vaikka viime kesänä jo harjoittelimme lähtöjä ja veneilyä, niin toiminta näyttää varmasti sekavalta... Missä on vesiastia, tuliko äyskäri mukaan, onko tulitikut, kirves jne. Ja kummasti sitä tavaraa tarvitaankin. Ajoimme parisataa metriä, kun mies huomasi veneen avainten unohtuneen kotiin. Siispä käännyimme takaisin! Venetraileri auton perässä ei tehdä U-käännöstä ja niinpä kurvasimme paloaseman pihaan, jossa mahduimme kääntymään.
Kuusaan kanava
Ajelimme reilun puolen tunnin matkan Kapeenkosken veneenlaskupaikalle. Ajomatkalla tuli vielä mieleen kotiin unohtunut veneen rekisteriote mutta sitä emme palanneet enää hakemaan. Veneen lasku onnistui ilman kommelluksia ellei oteta huomioon, että olin unohtanut paikata vuotavan kumisaappaani. Villasukka kastui ja saappaasta sai kaataa vettä.
Vihdoin alkuvalmistelut oli tehty ja pääsimme matkaan. Aurinko paistoi siniseltä taivaalta, jossa eri muotoiset pilvenhattarat ajelehtivat. Olo oli mahtava. Kuusaankosken kanavalla oli muitakin. Tyttöjen polttariporukka suoritti sillalta köyden varassa laskeutumista. Kanava on ns. itsepalvelukanava. Vene ajetaan laiturilla riippuvan köyden luo, köydestä vedetään ja sitten seurataan liikennevaloja. Kuuluu veden kohinaa, kanavan portti alkaa aueta ja lopulta punainen valo muuttuu vihreäksi. Vene ajetaan kanavaan ja siellä sitten venettä pidetään paikoillaan kunnes veden pinta on tasoittunut seuraavan järven pinnan mukaan. Odottelimme siis vedenpinnan laskemista ja portin aukeamista. Vesi laskee Kuusaassa noin neljä metriä. Kanavan läpi ajaminen on minusta aina vähän jännitävää. Kuusaankoskelta matka jatkui kohti Laukaata. Muutamien mökkien ja talojen pihalla näkyi puuhailevia ihmisiä ja kalamiehiäkin oli liikkeellä. Laukaan venesatamassa oli kuhinaa. Siellä oli menossa kesäkauden avajaistapahtuma. Sararannan laiturista lähti höyryalus kiertoajelulle.
Me jatkoimme matkaamme ja löysimme yleisen rantautumispaikan, jossa oli laavu. Nuotiopaikalla oli ollut muitakin, koska hiillos oli vielä lämmin. Puita tosin ei ollut ja roska-astioiden ympärys oli vielä talven jälkeen siivoamatt. Onneksi olimme pakanneet muutaman halon kotoa mukaan. Veneilykesän ensimmäiset nuotiolla paistetut makkarat maistuivat hyviltä salaatin kera! Reissussa aina parasta on syöminen... Pysähdyksen jälkeen matka jatkui kohti Kuhankoskea. Sinne saapuessamme taivas alkoi olla uhkaavan tumma, sade oli tulossa. Päätimme kääntyä takaisin.
Paluumatkalla seurailimme muutamien muiden veneiden matkan tekoa, ympäröiviä maisemia ja nautimme matkanteosta. Mies alkoi hidastaa veneen kulkua, jota ihmettelin ääneen kunnes huomasin poliisiveneen näyttävän pysähtymismerkkiä. (Rekisteriote!) Poliisi puhallutti kuljettajan, tarkasteli veneen varusteita ja pyysi veneen asiakirjoja. Ei auttanut muu kuin tunnustaa, että kotona ovat. Sammutinkin oli vielä vailla tämän kevään tarkastusleimaa. Muuten kaikki oli kunnossa, liivit päällä ja äyskärikin löytyi. Poliisit olivat ilmeisen mielissään veneilykauden alkamisesta, koska toivottelivat mukavaa matkaa kirjoittamatta maksulappua. Miestäni harmitti papereiden unohtuminen, se tuli kyllä loppumatkan aikana moneen kertaan huomattua.
Kotona ensimmäinen tehtävä oli veneen rekisteriotteen esille hakeminen ja sen laittaminen merikortin kanssa samaan paikkaan, jotta varmasti on mukana seuraavalla veneretkellä!
m/s Suomen Suvi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti