Veneellä kosken nousussa ja laskussa...

Loma ei ole näyttänyt ilmojen puolesta parhaita puoliaan. Heinäkuun ensimmäisellä viikolla oli pari hellepäivää mutta sen jälkeen ... sadetta, sadetta, sadetta... Torstaille kuitenkin luvattiin poutaa ja niin päätettiin lähteä vesille. Kapeen veneenlaskupaikalta laskettiin vene vesille. Muutama lokki lenteli rannassa hermostuneesti pitäen melkoista ääntä. Taisi pesä ja poikaset olla lähistöllä.

Taivas oli tummien pilvien peitossa, vettäkin alkoi ripsahdella - tietenkin! Takaisin emme kuitenkaan kääntyneet. Matkaan lähdimme ja ajelimme rauhalllista vauhtia kohti Saraavettä, jossa olemme aikaisemminkin ajelleet. Sade lakkasi, ilma tuntui kuitenkin melko viileältä. Veden lämpötila oli noin 20 astetta.

Saraakallio

Suomalainen järvimaisema metsineen ja kalliorantoineen on kaunis. Ulpukat kukkivat ja lumpeenkukat ovat isoilla nupuilla. Saraaveden rannalta löytyy mahtava, korkea pystysuora kallioseinämä. Sen yläosassa näkyi retkeilijöitä. Kalliosta löytyy kalliomaalauksia, joissa on yli 100 kuva-aihetta. Ne sijaitsevat noin 10-20 metriä vedenpinnasta eivätkä siis näkyneet pieneen veneeseemme. (Tämän tiedon löysin vasta kotona netistä - aina pitäisi olla jokin luonto-opas mukana reissulla.)

Kapeen sululta Kuusaan sululle oli jo tuttu reitti. Kuusaan sulun läpi matka jatkui Saraavedelle ja sieltä jatkoimme kohti Kuusvettä. Matka kulki Tarvaalankosken kautta. Veden virtaiksen lisääntyisen huomasi: reittimerkit heiluivat ja osasta näkyi vain vähän yläosaa. Pieni veneemme eteni miehen ohjauksessa kohti Tarvaalan koskea. Minua alkoi hermostuttaa, kun veneen kummallakin puolella näkyi isoja, teräviä kiviä veden alla. Kapteenini kuitenkin vakuutti, että ajamme merkittyä reittiä ja vettä on veneen alla puolitoista metriä. Leveyttä reitillä ei ollut kovinkaan paljon. Välillä vene teki pieniä omia kuvioitaan mutta matka jatkui kuitenkin vakaasti ja turvallisesti.

Tarvaalankoski Laukaa

 Kosken jälkeen virtaus tasaantui ja mieheni sanoi, että läheiseltä niemeltä pitäisi löytyä maihinnousupaikka. Rantauduimme hiekkapohjaiselle rannalle, laituria ei alueella ollut. Ankkuri veteen ja keulanaru puuhun kiinni. En malttanut olla huomauttamatta, että ankkuri kannattaa kiinnittää kunnolla köyteen.  Rannasta nousi pieni polku ylemmäs, jossa oli leveämpi polku, melkein kuin tie. Se johti niemen kärkeen,  Kirkkoniemeen. Siellä oli laavu, nuotiopaikat, puuvaja sekä wc. Paikka oli siisti, kun ottaa huomioon, että niemeen johtavan leveän polun  alkupäähän pääsee autolla. Mikäli olisi ollut hellepäivä, tämä olisi ollut mahtava uintipaikka hiekkapohjaisine rantoineen. Laavun tulentekopaikalle virittelimme tulet ja söimme eväitä. Rantaan tuli vene, jossa oli pari tyttöä ja poika - tulivat vessaan kesken souturetken! 

Kirkkoniemen ranta

Paluumatkalla Tarvaalankoskelle saavuttuamme kapteenini kysyi halukkuuttani ohjata vene ohi kosken. Enpä suostunut. Matka tuntui helpommalta alas- kuin ylöspäin. Vedenalaisia kiviä ei juurikaan näkynyt. Virta vei joutuisasti venettä mutta kapteeni hoiti homman ilman haavereita. 

Paluumatkalla poikkesimme vielä Kuhankosken sululle, josta emme vieläkään menneet läpi. Jaloittelimme sulun rannalla ja sieltä löytyi Pikku Kakkosen Ollin ja Eno-Elmerin istuttama koivu, jolle istuttajat toivottivat pitkää ikää. Hyvin näkyi koivu voivan. Lähtöpaikkaan ajellessamme odotimme koko matkan sateen alkavan mutta kuivana pääsimme rantaan asti. Veneen nosto jäi melkein haaveeksi, kun lokit käyttäytyivät aggressiivisesti. Hyökkäilivät kohti meitä, syöksyt olivat lähes pelottavia. Pesän suojeleminen ja "vihollisten" karkoittaminen oli kai lintujen tavoitteena - eivät uskoneet vaikka yritin selittää, että venettä tässä vain nostamme eikä meitä heidän pesänsä kiinnosta.

Retki kesti kaikkiaan reilut 6 tuntia - mukava päivä!