Myrskyn jälkeen...

31.7.2010

Maanantaina 30.7 tulee kuluneeksi kaksi vuotta siitä, kun Konnevedellä ja muuallakin Etelä-Savon alueella koettiin hurja Asta-myrsky. Luonto näytti tuulten voimat ja metsää rytisi nurin. Mekin saimme anopilta puhelinsoiton, että mökin ympäristöstä on kaatunut useita isoja mäntyjä. Henkilövanhinkoja ei mökillä onneksi sattunut ja suuremmilta aineellisiltakin vahingoilta vältyttiin. Tv-antenni taisi olla puiden lisäksi ainut vaurioita kärsinyt. Puita tontilta oli kaatunut toistakymmentä, suurin osa isoja, hyvin kasvaneita mäntyjä. Puuntekoa riitti moneksi päiväksi.

Joka paikassa ei käynyt yhtä hyvin ja monet alueella kokivatkin isoja vahinkoja. Sähkökatko kesti toista viikkoa. Veeran päivänä (4.8) kulki toinen ukkosmyrsky halki Suomen.Uutisista sai seurata seuraavien päivien aikana millaisia tuhoja Asta- ja Veera-myrskyt saivat aikaan. Joillakin alueilla oli kaatunut yksittäisiä puita ja toisilla alueilla taas oli kuin viikate olisi käynyt ja kaatanut valtavat määrät metsää.

Konnevedellä veneillessä huomio kiinnittyy aina vaan uusiin paikkoihin, joihin kahden vuoden takainen myrsky on iskenyt. Monissa saarissa on edelleen kaatuineita runkoja vaikka osa on mökkiläisten ja asukkaiden toimesta korjattu pois. Kalasääskikin menetti pesäpuunsa. Se on rakentanut uuden pesän entisen pesäpuusaarensa vieressä olevaan saareen. Veneillessä olemme seuranneet kalasääsken lentoa - se tekee kaarroksia entisen pesäsaarensa ympärillä kuin muistellen menetettyä pesää.  

Iso-Häntiäinen 24.7.12

Konnevedellä Iso-Häntiäisen saaressa kaatui lähes koko puusto. Saari on noin kuuden hehtaarin kokoinen. Toukokuussa 2012 metsähallitus päätti polttaa saaren tavoitteena palauttaa metsäpalon tavoin saareen nopeammin uusi, nuori metsä. Saari on suojelualuetta ja nyt Konneveden ja Rautalammin kunnat esittävät saarta osaksi Etelä-Konnevedelle suunnitteilla olevaa kansallispuistoa.

Loman veneretkellä ajoimme katsomaan poltettua Iso-Häntiäisen saarta. Kaatuneiden puiden määrä saa edelleen mykistymään. Karuutta lisäsi mustuneet rungot ja muutamat pystyyn jääneet ruskeaksi palaneet puut. Yllättävää oli kuitenkin huomata, että siellä täällä saaren alueella näkyi jo vihreitä tupsuja. Tulevina kesinä on mielenkiintoista seurata saaren uusiutumista. Tänään 28.7 säätiedoituksissa (Säätila) luvattiin jälleen ukkosmyrskyjä erityisesti Keski- ja Itä-Suomeen... toivottavasti ei tule Astan tai Veeran kaltaisia!

Iso-Häntiäinen 24.7.2012

Retkeilyä Konnevedellä...

Viimeinen lomaviikko on menossa mökkeillen ja veneillen. Saimme ystäväperheen käymään ja tarjosimme heille tietenkin T&T:n risteilyn eli veneilyä Konnevedellä. Taivaalla vaelteli erikokoisia ja -muotoisia tummia pilviä mutta rohkeasti päätimme reissuun lähteä!

Pilviä Konneveden yllä

Ystävillämme on 9-vuotias tytär ja pohdimme etukäteen mahtaako hän viihtyä veneilemässä. Pienessä veneessä kun viihdykkeet ovat vähissä - voi katsella maisemia oikealta tai vasemmalta, paikanvaihtaminenkin on vähän hankalaa ahtaissa tiloissa. Sovimme, että palaamme takaisin, jos ja kun tyttö alkaa näyttää kyllästymisen merkkejä. 

Ennen veneeseen nousemista piti valita sopivat pelastusliivit. Vaihtoehtoja oli useita, joten kului tovi niitä sovitellessa mutta sopivat löytyivät. Sitten vaan kyytiin. Eväät oli tietysti pakattu mukaan ja lämmintä vaatettakin.

Kerroin tytölle, ettei pienessä veneessämme ole vessaa eli kun tulee hätä, niin pitää vaan sanoa ja sitten etsitään sopiva maihinnousupaikka. Jonkun aikaa ajeltuamme tyttö sitten ilmoittikin, että pitäisi pysähtyä pissille. Kippari ryhtyi katselemaan sopivaa saarenrantaa, jonne voisimme rantautua. Hyvä paikka löytyikin mutta tuuli meinasi hieman haitata rantautumista. Tyttö sai asiansa toimitettua mutta veneeseen palatessa kallion märkä sammal luisti jalan alla ja hän pyllähti kalliolle. Housut vähän siinä kastuivat mutta onneksi vain vesisateen kastelemasta sammaleesta.

Tyttö käy suunnistamassa, joten katselimme karttaa järvialueelta. Kartasta löytyi vähän erilaisia merkintöjä kuin suunnistuskartasta mutta nopeasti hän kuitenkin hoksasi tämänkin kartan lukemisen: saari, kari, vettä ... Välillä katseltiin maisemia ja ihmeteltiin saarien kokoeroja. Lintujakin nähtiin: lokkeja, kalasääski ja sorsia (tai ainakin ne oli "jotain vesilintuja"). Näimme myös miehiä nuotanvedossa. 

Veneen plotteri kiinnosti tyttöä myös. Kippari kertoi hänelle, miten näyttöön tuli näkyviin reittimme ja miten sitä voi verrata paperiseen karttaan. Plotterissa näkyi myös väylämerkit - "veneilijöiden liikennemerkit". Ja taas näppärä 9-vuotias pian osasi näyttää järvellä näkyvää merimerkkiä ja sitä vastaavaa merkkiä plotterin näytöstä. Majakkaa ei sattunut matkallemme ja se oli harmi, koska hän ei ollut kertomansa mukaan koskaan nähnyt. Näkyviin saa myös kaikuluotaimen havainnoimat kalat vedessä. Tyttö jaksoi katsella kauan aikaa näytössä liikkuvia kaloja, jotka olivat erikokoisia ja uivat eri syvyyksissä. 

Tarkoituksenamme oli ajaa Kiesimän kanavalle mutta tuuli oli sen verran kova, että jätimme ajatuksen. Ristiaallokko oli myös mielenkiintoinen. Kun tuuli tulee kahdesta suunnasta syntyy, ristiaallokkoa ja se taas keinuttaa pientä venettämme ja matkustajat melkein hyppivät istuimillaan.   Aallokko pärskytti vettä veneen takakannelle, joten jouduimme nostamaan kattokuomun ja laittamaan sivuikkunan paikoilleen.

Hyppyytyksen jälkeen pysähdyimme Kivisalmen sillan luona. Kävimme vähän jaloittelemassa vanhan lossin rannassa. Tutkimme vanhan linja-auto-onnettomuuden muistolaattaa 60-luvulta ja tarkistimme "Suomen pienimmän kaupan". Jaloittelun jälkeen matka jatkui kohti Ruohosaarta, jossa pidettiin evästauko. Laavun tulipaikkaan tehtiin makkaranpaistotulet. Eväänä oli makkaraa, kahvia ja mustikkapiirakkaa vanilijakastikkeella sekä limsaa. Me aikuiset istuskelimme nuotion äärellä ja 9-vuotias touhusi omiaan. Hän kiersi saaren (joka ei onneksi ollut kovin iso), heitteli keppejä ja kaarnoja veteen uisken-telemaan, heitteli käpyjä laavun katon yli... koko ajan löytyi jotain touhua. 9-vuotias huolehti nuotion sammuttamisesta. Hän kantoi muovikassilla vettä nuotioon ettei vaan syty tulipaloa.

Paluumatkalla tyttö kyseli, miksi veneessämme on ratti eikä ruori - niinpä miksi näin? Ja miksei veneessämme ole Suomen lippua, kun Ruotsin laivassakin oli Suomen lippu. Sainkin näin itselleni kannattajan. Olen ehdotellut kipparille lipun hankkimista mutta vastaukseksi olen saanut vain naurua. 

Konneveden rantaa

Reilun viiden tunnin mittainen T&T:n risteily oli onnistunut. Emme saaneet vesisadetta vaikka pilvet kovin uhkaavilta näyttivät ja vieraamme tuntuivat viihtyvän! Yhdeksän vuotias piristi matkaamme hauskoilla jutuillaan ja terävillä kysymyksillään! Kiitos mukaville matka-kumppaneille.

 

Villasukissa...

Kotona paistoi aamusta alkaen aurinko ja se lupaili mukavaa päivää. Päätimme tehdä pienen retken. Vene reippaasti lähtövalmiiksi ja sitten menoksi. Otimme suunnaksi taas Äänekosken sataman. Jo ennen kuin olimme satamassa taivaalle alkoi kerääntyä pilviä. Rannassa tuntui vilpoiselta mutta oli kuitenkin poutaa. 

Vene laskettiin tuttuun tyyliin veteen ja lähdimme ajelemaan kohti Sumiaista. Eri puolilla taivasta oli paksuja, tummia pilviä. Tuultakin oli jonkun verran. Olin pukeutunut tuulihousuihin ja fleece-takkiin. Hetken päästä vedin päälleni vielä tuulitakinkin. Kapteeni sinnitteli alkumatkan t-paidassa ja shortseissa. Matkan edetessä minä kaivoin kassista villasukat jalkaan! Ja kapukin vihdoin ryhtyi lisäämään vaatetta ja laittoi tuulipuvun päälle. Siis on heinäkuun 15. päivä!

Lomailusäät eivät oikein ole olleet kohdillaan. Uskoni loman hyvää tekevään vaikutukseen säästä piittaamatta alkaa olla koetuksella. Kohta ei minulta enää löydy positiivista asennetta riittävästi. Illan säätiedotukset lupaavat edelleen sadetta, milloin etelästä milloin luoteesta saapuvaa matalapainetta eikä vielä ole edes naisten viikko!  

Sumiaisiin asti kuitenkin ajelimme ja paluumatkalla alkoi sade! Voihan vetehinen... Taivas oli monenkirjava mutta vain harmaan eri sävyissä. Lähestyessämme taas rantaa kapteeni yhäkkiä hidasti veneen kulkua ja ryhtyi avaamaan kuomua. Aurinko yritti pilkoitella pilvien raosta ja jopa sinistä taivasta näkyi! Ei muuta kuin nenä kohti aurinkoa ja voi miten se lämmittikään pilvien raosta! Kyllä se siellä on lämpimänä odottamassa vuoroaan. 

Venettä nostaessamme ylös aurinko paistoi! Kotimatkalla aurinko paistoi! Kotiin saapuessamme aurinko paistoi! Söimme grilliruokaa huvimajassa ja päätimme porukalla lähteä auringonpaisteen kunniaksi kesäteatteriin! 

Näinhän täällä käy: aurinkokin paistaa, vaikkei sitä näy.

Tuuli ajan mittaan pilvet valjastaa, ikuisuuteen karkaavat tähdet paljastaa.

(Martti Syrjä / Eppu Normaali)

Veneellä kosken nousussa ja laskussa...

Loma ei ole näyttänyt ilmojen puolesta parhaita puoliaan. Heinäkuun ensimmäisellä viikolla oli pari hellepäivää mutta sen jälkeen ... sadetta, sadetta, sadetta... Torstaille kuitenkin luvattiin poutaa ja niin päätettiin lähteä vesille. Kapeen veneenlaskupaikalta laskettiin vene vesille. Muutama lokki lenteli rannassa hermostuneesti pitäen melkoista ääntä. Taisi pesä ja poikaset olla lähistöllä.

Taivas oli tummien pilvien peitossa, vettäkin alkoi ripsahdella - tietenkin! Takaisin emme kuitenkaan kääntyneet. Matkaan lähdimme ja ajelimme rauhalllista vauhtia kohti Saraavettä, jossa olemme aikaisemminkin ajelleet. Sade lakkasi, ilma tuntui kuitenkin melko viileältä. Veden lämpötila oli noin 20 astetta.

Saraakallio

Suomalainen järvimaisema metsineen ja kalliorantoineen on kaunis. Ulpukat kukkivat ja lumpeenkukat ovat isoilla nupuilla. Saraaveden rannalta löytyy mahtava, korkea pystysuora kallioseinämä. Sen yläosassa näkyi retkeilijöitä. Kalliosta löytyy kalliomaalauksia, joissa on yli 100 kuva-aihetta. Ne sijaitsevat noin 10-20 metriä vedenpinnasta eivätkä siis näkyneet pieneen veneeseemme. (Tämän tiedon löysin vasta kotona netistä - aina pitäisi olla jokin luonto-opas mukana reissulla.)

Kapeen sululta Kuusaan sululle oli jo tuttu reitti. Kuusaan sulun läpi matka jatkui Saraavedelle ja sieltä jatkoimme kohti Kuusvettä. Matka kulki Tarvaalankosken kautta. Veden virtaiksen lisääntyisen huomasi: reittimerkit heiluivat ja osasta näkyi vain vähän yläosaa. Pieni veneemme eteni miehen ohjauksessa kohti Tarvaalan koskea. Minua alkoi hermostuttaa, kun veneen kummallakin puolella näkyi isoja, teräviä kiviä veden alla. Kapteenini kuitenkin vakuutti, että ajamme merkittyä reittiä ja vettä on veneen alla puolitoista metriä. Leveyttä reitillä ei ollut kovinkaan paljon. Välillä vene teki pieniä omia kuvioitaan mutta matka jatkui kuitenkin vakaasti ja turvallisesti.

Tarvaalankoski Laukaa

 Kosken jälkeen virtaus tasaantui ja mieheni sanoi, että läheiseltä niemeltä pitäisi löytyä maihinnousupaikka. Rantauduimme hiekkapohjaiselle rannalle, laituria ei alueella ollut. Ankkuri veteen ja keulanaru puuhun kiinni. En malttanut olla huomauttamatta, että ankkuri kannattaa kiinnittää kunnolla köyteen.  Rannasta nousi pieni polku ylemmäs, jossa oli leveämpi polku, melkein kuin tie. Se johti niemen kärkeen,  Kirkkoniemeen. Siellä oli laavu, nuotiopaikat, puuvaja sekä wc. Paikka oli siisti, kun ottaa huomioon, että niemeen johtavan leveän polun  alkupäähän pääsee autolla. Mikäli olisi ollut hellepäivä, tämä olisi ollut mahtava uintipaikka hiekkapohjaisine rantoineen. Laavun tulentekopaikalle virittelimme tulet ja söimme eväitä. Rantaan tuli vene, jossa oli pari tyttöä ja poika - tulivat vessaan kesken souturetken! 

Kirkkoniemen ranta

Paluumatkalla Tarvaalankoskelle saavuttuamme kapteenini kysyi halukkuuttani ohjata vene ohi kosken. Enpä suostunut. Matka tuntui helpommalta alas- kuin ylöspäin. Vedenalaisia kiviä ei juurikaan näkynyt. Virta vei joutuisasti venettä mutta kapteeni hoiti homman ilman haavereita. 

Paluumatkalla poikkesimme vielä Kuhankosken sululle, josta emme vieläkään menneet läpi. Jaloittelimme sulun rannalla ja sieltä löytyi Pikku Kakkosen Ollin ja Eno-Elmerin istuttama koivu, jolle istuttajat toivottivat pitkää ikää. Hyvin näkyi koivu voivan. Lähtöpaikkaan ajellessamme odotimme koko matkan sateen alkavan mutta kuivana pääsimme rantaan asti. Veneen nosto jäi melkein haaveeksi, kun lokit käyttäytyivät aggressiivisesti. Hyökkäilivät kohti meitä, syöksyt olivat lähes pelottavia. Pesän suojeleminen ja "vihollisten" karkoittaminen oli kai lintujen tavoitteena - eivät uskoneet vaikka yritin selittää, että venettä tässä vain nostamme eikä meitä heidän pesänsä kiinnosta.

Retki kesti kaikkiaan reilut 6 tuntia - mukava päivä!