Pitääkö aina olla haaveita...

Hankimme veneen vuonna 2011. Toiveenamme oli katettu vene, jolla voisi tehdä pieniä retkiä sisävesillä. Tilaa tarvittiin pääsääntöisesti kahden hengen perheellemme ja retkitavaroille. Koska emme asu veden rannalla venettä tulisi voida kuljettaa henkilöauton perään kiinitetyllä trailerilla. Yöpymismahdollisuus olisi myös mukava lisä. Ja hinnan tietysti tulisi olla kohdallaan.  Niinpä päädyimme  Bella 530 HT -veneeseen, jonka  pituus on 5,3 m ja leveys 2,05 m. Moottorina veneessä on 40 hv Yamaha.

Nyt meillä on menossa siis kolmas veneilykesä. Tänä kesänä olemme ajelleet veneellä yli 500 km. Se on pikku-Bellalle melkoinen määrä. Ajovauhtimme on sellaista maiseman-katseluvauhtia - välillä ulkopuolisten silmissä kai mateluvauhdilta tuntuvaa vauhtia. Ajelun aikana ehtii rauhassa katsella maisemia (ja matkanvarrelle sattuvia mökkejä!). 

Olemme olleet omaan veneeseemme oikein tyytyväisiä. Se on toiminut moitteettomasti ja täyttänyt kaikki odotuksemme. Kun pysähtelemme vierasvenesatamissa tai tapaamme muita veneitä järvillä, keskustelemme tietysti veneiden koosta ja varustelusta. Vastaan on tullut kaikenlaisia veneitä pienistä jollista suuriin huvijahteihin. Olemme nähneet itsetehtyjä vesillä liikkujia, joista ei aina tiedä voiko niitä kutsua veneiksi, kun ne muistuttavat enemmän jotain muuta. Olemme myös nähneet upeita, isoja huvijahteja, jotka tuntuvat olevan väärässä paikassa sisävesillä. 

Ihmisluonto on kummallinen ... kun jonkun haaveen on saanut toteutettua alkaa jo uutta tunkemaan. Miehen puheissa on alkanut vilahtelemaan "viskiterassi".  Se on siis sellainen isommissa veneissä oleva ulkotila, jolle mahtuu pöytä, tuolit ja jossa voi istuskella auringosta (ja viskistä) nauttien. Veneet, joissa on viskiterassi, ovat minun havaintojeni mukaan kaikki isoja kaksikerroksisia huviveneitä. Hänelle on ilmeisesti alkanut pukata haavetta isommasta veneestä. 

Jotta haaveet eivät saisi liian vakavia piirteitä, niin eräälle veneretkelle otimme mukaan viskiä. Vene laitettiin ankkurin varaan ja istuimme pienen veneemme pienessä takaosassa, nautimme ilta-auringosta viskiä juoden! Onhan meillä oma "viskiterassi" . Tosin omat jalat ovat solmussa kaverin jalkojen kanssa eikä pöytää ole mutta on kaunis ilta-aurinko, hiljainen luonto ja mukavan leppoisaa oleskelua! Viskikin oli halvimmasta päästä ja lasit oli mökiltä löydetyt, sekalaista sarjaa olevat pikkuiset tuopit... 

27.7.2013 klo 22.36

Omat uudet haaveeni suuntautuvat merelle. Olisi aivan mahtavaa vielä päästä omalla pikku-Bellalla jonain kesänä Turun saaristoon. JIM-kanavalla on sarja "Merimaili", jossa on pienellä veneellä ajeltu ristiin rastiin sekä Turun että Hangon edustalla. Noin 30 vuoden takaiset muistot ovat nousseet pintaan...

 

Vielä on kesää jäljellä...

Ensimmäinen loman jälkeinen työviikko oli takana ja sen myötä myös alkuviikon sateet. Sovimme lähtevämme lauantaina veneilemään ja sain läpi ehdotukseni, että ajamme Äänekoskelta mökille Konnevedelle, matkaa tulee noin 90 kilometriä suuntaansa. 

Lauantai-aamu oli pilvinen ja kostea, sumusta tai tihkusateesta. Veneeseen pakattiin positiivista mieltä (kyllä se aurinko ihan kohta paistaa), vähän vaatetta sekä evästä retkelle. Lämpötila nousi aste asteelta ajaessamme kohti satamaa ja Äänekoskella jo paistoi aurinkokin! 

                                                        Äänekosken satama 

 

Menomatkaan kului aikaa työpäivän verran kolmella pysähdyksellä. Poikkesimme Matilanvirran kahvilassa jäätelöllä. Siellä oli jo ensimmäiset pizzansyöjät saapuneet paikalle, olihan keli mitä parhain. Ja ehkä grillaaminen näin elokuun alussa jo kyllästyttääkin joitakin!

Toisen pysähdys oli Isossa Mäntysaaressa. Sen "löysimme" edellisellä retkellämme. Saaressa ei ole laituria mutta laavun edessä oleva ranta on matala ja pehmeää hiekkaa. Vene kiinnittyy ankkurin ja köyden varaan pohjan ottaessa kevyesti kiiinni hiekkaan. Laavu ja tulenteko paikka ovat jo vähän rapistuneita ja isojen puiden vuoksi varjossa. Aurinkoa olimme kuitenkin saaneet jo siinä määrin, että ruokailu varjossa oli ihan mukavaa. 

Kolmas pysähdys oli Neiturin kanavan suulla. Siellä keitimme kahvit! Kahvinkeittoni on ollut tämän kesän vitsailun kohde. En pidä "porokahvista" jota tietenkin kunnon retkeilijän pitäisi juoda ja mielellään nokipannusta. Minä haluan kahvini suodatinkahvina. No veneessämme ei tietänkään ole kahvinkeitintä joten otan käyttöön 70-luvulta tutun muovisen suodatinsuppilon. Ja tästäkös on perheessämme riittänyt hupia... Siis ensin keitetään vesi kattilassa tai pakissa, sitten mitataan kahvi suodatinpussiin, joka on siis tuossa muovisessa suppilossa. Sitten suppilo kupin päälle ja sitten alkaa tärkein vaihe: vettä kaadetaan hitaaaaaasti suodatinpaperin reunoja pitkin suppiloon... Välillä suppilo on kaatunut vesineen päivineen maahan, välillä kahvi on ollut laihaa tai liian vahvaa, välillä on tullut kaadettua vettä liikaa suppiloon... Ehkä minun pitäisi opetella kunnon retkeilijäksi ja ryhtyä juomaan porokahvia!? 

                                                                  Kahvinkeittoa!

Neiturin kanavalta ajelimmekin sitten pysähtymättä mökille, jossa meitä jo odotettiinkin! Vaihdettiin kuulumisia, laitettiin ruokaa ja sitten lämmitettiin sauna! Ei ole mökkisaunan voittanutta - puukiuakaan lämpö, sopivan hikevät löylyt ja pulahdus järveen. Se on kyllä parasta stressinpurku-terapiaa, jos sen tarpeessa on. Unta ei juurikaan tarvinnut nukkuma-aitassa odotella ja aamulla heräsimme jälleen mitä ihanimpaan auringonpaisteeseen.

Paluumatkalle lähdimme heti aamupalan jälkeen aurinko ja lämmin sää seuranamme. Tarkoituksenamme oli pysähtyä jälleen Neiturilla mutta se jäi aikomukseksi. Nuotiopaikalla oli vene, polkupyöräilijöitä ja joku autollakin. Kanavaan tuli kanssamme kaksi muuta venettä. Oli mukava seurata kolmea tyttöä isovanhempineen. Tytöt olivat varmaankin ensimmäistä kertaa kanavassa, koska isoäiti selitti heille koko ajan tapahtumia. Sulun reunoilla oli kymmenkunta henkilöä nauttimassa kesästä. Keiteleen puoleisessa päässä oli myös väkeä, asuntoauto ja vene. "Ruuhkan" välttääksemme jatkoimme matkaa kohti rauhallisempaa pysähdyspaikkaa.

Kalastusalus Neiturin kanavan suulla

Tämä oli kyllä virhe - siis se, että jätimme pysähdyksen tekemättä! Jokaisen pysähdyksen tärkein juttu on "puskapissa"! Olen siis jo sen ikäinen "vanha" nainen, että kaikki luonnollisen tarpeen suorittamispaikat pitää käyttää hyödyksi eikä pysähdysten väli saa myöskään venyä liian pitkäksi... Lämmin päivä saa ihmisen tietenkin janoiseksi ja tulee juotua enemmän kuin tavallisesti ja senhän nyt tietysti arvaat mitä siitä taas seuraa. No, kyllähän ongelmasta tälläkin kertaa selvittiin vaikka vähän pinnani kiristyikin ennen kuin sopiva pysähdyspaikka löytyi. Jos joskus vielä hankimme uuden veneen, pitänee tarkistaa, että siinä on wc! Tai sitten pitää hankkia toimitusta varten sopiva ämpäri.

Viukarinrannassakin oli ruuhkaa mutta se ei estänyt meitä (minua) enää pysähtymästä. Vene kiinni laituriin ja minä kipaisin pikavauhtia vessaan. Jopa helpotti. Mies lähti hakemaan puita nuotiopaikalle. Läheinen liiteri oli tietenkin tyhjä mutta puita löytyy kyllä kauempana sijaitsevan kodan luota. Nuotiolla valmistimme ruokaa ja KEITIMME KAHVIA suodatinmenetelmällä!

Veneitä saaren rannassa oli tällä kertaa viisi meidän omamme lisäksi. Meidän veneemme taisi taas olla se pienin (ja vessaton)! Uimassakin käytiin ennen matkan jatkumista.

Veneliikennettä oli paljon varsinkin Keiteleen puolella. Liikkeellä oli kaikenlaisia kulkuneuvoja. Näimme soutuveneitä, pieniä ja isoja moottoriveneitä, vesiskoottereita, katamaraanin, purjeveneitä ja saapuessamme Äänekosken satamaan laskeutui sinne vesitaso. Elokuinen aurinko helli ja lämmitti, posket ja olkapäät tosin punottavat!

Viikonloppu oli kerrassaan mukava - toivottavasti näitä kelejä jatkuu vielä pitkälle syksyyn.

Retki Viitasaarelle...

Lomamme alkoi juhannukselta. Aurinko oli suosiollinen heti maanantaina ja niinpä päätimme pakata veneeseen kaikkea tarpeellista retkeä varten: evästä (ei niin pientä retkeä etteikö evästä tarvita), makuupussit (uudet Jämsä-Jukolasta hankitut kesäpussit) ja vähän vaatetta (onneksi tuli otettua varavaatetta mukaan). Lähdimme Mäntyniemestä, Etelä-Konnevedeltä. Järvi on jo monilta reissuilta tuttu mutta tuntuu, että aina on jotain uutta katseltavaa. Luonto muuttuu vuodenaikojen ja kuukausien mukaan. Näin juhannuksen jälkeen on kauniin vihreää, kaikki on "tuoretta" ja vihreys par- haimmillaan. Tänä vuonna monet luonnon kukat ovat yhtäaikaa kukassa.

Etelä-Konnevedeltä ajoimme Pohjois-Konnevedelle ja edelleen Neiturin kanavalle, jonka kautta siirrytään Keiteleelle. Kanavalla odottelimme sulun avautumista odotuslaiturissa kuten monta kertaa aiemminkin. Isäntä piti veneen peräpäätä paikoillaan laiturin kupeessa ja minun tehtävänäni on pitää keulaa. Pitelin kiinni veneen kaiteesta, toinen jalka veneen kannella ja toinen laiturilla. Ja ennen kuin tajusin mitään, roikuin veneen ja laiturin välissä, toinen jalka vedessä ja toinen veneen kannella. Kaiken tahdonvoimani kerättyäni sain kuin sainkin itseni vedettyä käsien varassa takaisin veneen kannelle. Onneksi vesi oli lämmintä, kastuin nimittäin vyöräröä myöden siinä roikkuessani. Kun tilanne oli joten kuten ohi huomasin isännän poskia nykivän siihen malliin ettei naurunremakka ollut kaukana. Varmaankin kiukkuisen luonteeni tuntien hän ei uskaltanut nauraa vaikka mieli tekikin!  Episodi aiheutti kunnon mustelman takareiteen mutta muilta vammoilta vältyin (ellei lasketa mukaan henkisiä kärsimyksiä). Paljain jaloin en tosin aio enää veneen kannella keikkua. Yleensä kanavien rannalla on ihmisiä muttei onneksi tällä kertaa. Korkeintaan kanavan valvontakameran takana oleva päivystäjä sai makoisat naurut!

Vaatteiden vaihdon jälkeen matka jatkui sulun läpi Keiteleelle. Keli oli mukava, lämmin ja tyyni.

Keiteleeltä olimme jo viime kesänä löytäneet Äänekosken kaupungin ylläpitämän Arinasaaren (linkki: Viukarin saari ).  Saari on veneilijöiden suosima paikka. Nytkin saaren kahdessa laiturissa oli ennen meitä jo muutama vene mutta onneksi tilaa oli. Saaren uudessa hienossa kodassa teimme iltapalaa ja sitten olikin mukava vetäytyä nukkumaan veneeseen uusiin makuupusseihin. 

                                                            Viukarin rannassa klo 00.32

 

Aamulla heräilimme tavalliseen tapaamme melko aikaisin, ennen kahdeksaa. Muissa veneissä oli hiljaista, taisivat nukkua... Aamupalan jälkeen lähdimme jatkamaan matkaa ja päätimme päämääräksemme Viitasaaren. Matka taittui mukavasti rauhallista matkavauhtia. Viitasaarella täytimme vatsamme järven rannalle ja osin sen päällekin rakennetun huoltoaseman antimilla. Ja sitten oli vuorossa shoppailukierros farkkukaupassa (jonne olin kuulema hinkunut monta kuukautta!). Mitään sopivaa ei kuitenkaan löytynyt ostettavaksi ja siirryimme sitten ruokakauppaan täydentämään eväsvarastoja. 

Isännän tädillä on kesämökki Pohjois-Keiteleen rannalla, jossain. Edellisestä vierailusta on vierähtänyt jo tovi, reilut kaksikymmentä vuotta. Löysimme kuitenkin perille muutaman puhelin-soiton jälkeen. Täti heiluttelikin sitten eräässä rannassa kutsumattomille yllätysvieraille. Mukava iltapäivä vierähti jutellessa ja ihastellessa ihanaa mökkiä monine rakennuksineen ja hienoine istutuksineen. Pariskunnalla on kummallakin kädentaidot hallussa, toinen rakentaa ja nikkaroi ja toinen hoitelee vihannes- ym istutuksia. Lapsenlapsille oli tehty jalkapallokenttä, maja puuhun ja olipa oma hiekkarantakin. Lisäksi lapset olivat istuttaneet omat mustikkapensaat! Illalla alkoi satamaan, ensin vähän ja sitten oikein kunnolla muttei se haitannut saunomista ja uimista. Lähdimme paluumatkalle saunapuhtaina ja mukanamme toivotukset tulla uudelleenkin!

Juhannusajelulla...

Forecan sääennusteen mukaan juhannussää mökillä piti olla aurinkoinen ja lämmin. Mutta kuten yleensä, ennusteet eivät ihan osu kohdalleen. Tällä kertaa oli pilvistä, tuuli pohjoisesta ja lämpöasteita noin kaksikymmentä. Eihän siinä kovin paljoa ollut valittamista mutta olin toivonut kunnon auringonpaistetta!
 

Juhannuspäivänä lähdimme  kolmen hengen miehistöllä ajelemaan järvelle. Eväät pakattiin anopilta lainattuun koriin: paikallisen leipojan tekemiä sämpylöitä, kahvia, makkaraa, juomaa. Positiivisena ihmisenä pakkasin myös uimapuvun ja pyyhkeen… 

                                                         Aallokkoa Konnevedellä!

Mitä kauemmas mökkirannasta pääsimme sitä kovemmin kävi tuuli. Järvellä oli pieniä vaahtopäitä ja vene keinui iloisesti aalloilla. Mies oli suunnitellut reitin; mökiltä Kiesimän-kanavan kautta Kerkonkoskelle. Reitti on tuttu jo aiemmilta reissuilta. Kiesimänkanava on mielestäni yksi kauneimmista tällä alueella. Matkalla näimme uudessa paikassa kalasääskipariskunnan kaartelevan puiden yläpuolella. Sitten huomasimme pesäpuunkin! Täällä Konneveden maisemissa (tulevan Etelä-Konneveden kansallispuiston alueella?) pesii useampi pariskunta. 

                                                      Kalasääski pesänsä lähettyvillä!

 

Kiesimänkanavan läpi ajettuamme päätimme rantautua laituriin Kiesimäjärven puolella. Jaloittelu on aina mukavaa pienen ajorupeaman jälkeen.  Veneen kiinnittäminen laituriin oli tavallista haasteellisempi juttu kun sekä pieni veneemme että pieni ponttoonilaituri kumpikin pomppivat sinne tänne mutta onnistuihan se. Tauon jälkeen jatkoimme matkaa kohti Kerkonkoskea.  Ennen kanavaa uiskenteli lokkiäiti vahtien poikasensa uimareissua. Lokinpoikanen oli jo melkein emonsa kokoinen mutta vielä kauttaaltaan pehmeän harmaan untuvan peitossa. 

Kerkonkoskella laiturissa oli lähes ruuhkaa, useampia juhannuksen viettäjiä oli ankkuroitunut laituriin. Rannalla oleva pizzeria-kahvila oli tulvillaan väkeä. Terassilla monissa pöydissä syötiin pizzaa ja muuta suolaista. Alueen muutamat vuokramökit olivat kaikki asuttuja. Väenpaljous alkoi meitä ahdistaa, joten palasimme veneelle ja lähdimme paluumatkalle. Päätimme pysähtyä jossain vähän rauhallisemmassa paikassa syömään eväitämme. 

Kiesimänkanavan rannalle me sitten päädyimme. Meitä ennen paikalle oli pysähtynyt avovene. Perhe oli ruokailukatoksessa syömässä. Pikkupoika ryhtyi heti tekemään tuttavuutta: ”Onko teillä makkaraa? Montako makkaraa meinaatte syödä?” ja kyselytulva jatkui, kun poika laittoi äitinsä tiukille vaatien selityksiä lentotukialuksen ohjaamisesta… Ei sitä enää muistanutkaan millainen lapsen kyselykausi voi olla!

Paluumatkalla pysähdyimme vielä ihmettelemään Kivisalmen sillan pielessä olevan kahvilan asiakasmäärää. Sielläkin oli kaikki pöydät täynnä ja kuuluivat puhuvan, että tilatun hampurilaisen valmistamiseen menee noin tunti! Asiakkaita silti riitti ja lisää tuli sekä maantietä että vettä pitkin! Jäätelöt ostettiin ja ne syötyämme palasimme rauhalliselle mökkirannalle!

                                                                           Juhannusaaton rakovalkea!

Alkukesän helle...

Talvi tuntui loputtoman pitkältä mutta mitä sitten tapahtuikaan! Kesä tuli suorastaan rytinällä - hellettä riitti kolmatta viikkoa toukokuun puolesta välistä alkaen. Olen vakuuttunut siitä, että toimin auringonlatauksella ja nyt ovat akut saaneet täydennystä.

Sunnuntaina 2.6 ajoimme Äänekosken satamaan. Mukaan saimme kaksi nuorta miestä, toinen tosin kulki silmät ummessa autoon ja veneessäkin vielä uni maittoi. Edellisen yön juhlinta vaati veronsa.

                                                         Ei haittaa lämpö ei ....

Satama oli täynnä autoja ja venetrailereita. Vesille päästyämme päättelimme kohtaa-mistamme venekunnista, että menossa oli joku kalastuskilpailu. Vetouistelijoita oli liikkeellä monenlaisilla kulkupeleillä perinteisistä soutuveneistä hienoihin uisteluveneisiin. Ihmetyttää, miten pari miestä kykenee hoitelemaan toistakymmentä virveliä (onkohan oikea nimitys?) ja veneen, niin ettei lopputuloksena ole siimojen sekasotku ja kiville karahtaminen... 

Keli oli mitä mainioin. Aurinko paistoi, taivaalla ajelehti valkoisia pilvenhattaroita, pieni tuulenvire hiveli ihoa ja matkanteko oli nautinnollista. Veden lämpötila näytti olevan 18-20 astetta - viime vuonna samanlaiset lukemat olivat harvinaisia! Veneilijöitä oli liikkeellä enemmän kuin kertaakaan viime kesänä. Jäyhät suomalaisetkin muuttuvat iloisiksi ihmisiksi auringonpaisteessa! 

Ajelimme Ääneselkää Ala-Keiteleelle Sumiaisiin. Siellä kiinnityimme uimarannan venelaituriin tarkoituksenamme käydä ostamassa jäätelöt. Porukkamme väsynein jäi veneen vahdiksi ja me muut kolme nousimme maihin ja nuoleskelimme jo huuliamme jäätelön mielessä. Uimarannan läheisyydessä on kirjasto, koulu ja päiväkoti. Nämä ohitettuamme saavuimme kylää halkovalle tielle ja katselimme vasemmalle ja oikealle. Siippa muisteli, että vasemmalle lähdettäessä olisi joku pikkukauppa. Käveltyämme jonkun matkaa totesimme, että olihan siellä joskus ollut kauppa... No ei muuta kuin takaisin päin. Sitten näimme lupaavan pingviinikyltin! Kyltissä oli kuitenkin tieto, että kioski oli tänään kiinni ... Karvain mielin palasimme veneelle, kaivoimme voileivät ja kahvit esiin.

Vanhempi pojista totesi, että kyllä veneessä pitäisi olla pakastelokerolla varustettu jääkaappi, jossa olisi hätätapauksia varten omat jäätelöt mukana! Hyvältä kyllä maistuivat kahvitkin auringonpaisteessa.

Ilta-auringossa...

Perjantaina 17.5 lähdimme mökille viikonlopun viettoon. Tavarat vauhdilla kasseihin, veneen traileri auton perään ja menoksi. Päätimme laskea veneen vesille Konneveden satamasta. Hiekkatiet olisivat todennäköisesti vielä kelirikkoiset ja matkanteko saattaisi katketa kesken.

Mies lähti ajelemaan veneellä kohti mökkirantaa ja minä autolla tien kautta. Mies vielä varmisti, että osaanhan varmasti perille. Ja tietysti uskoin osaavani. Olenhan kulkenut sinne jo reilun kymmenen vuotta, tosin useinmiten saan istua "pelkääjän" paikalla. Kuinka ollakaan... taas ajoin yhden tienristeyksen ohi ja pitkäksi meni eli kiersin turhaan muutaman kilometrin lenkin mutta löysin lopulta mökille. 

Mies oli päässyt perille hetkeä aikaisemmin. Ja kohta mökin pihaan ilmestyi toinenkin auto, miehen vanhempi poika saapui. Tavarat purettuamme päätimme vielä käydä ihailemassa ilta-aurinkoa järvellä.

Tuntui mukavalta, kun vihdoin saimme venekauden avattua Konnevedelläkin. Viime kesän mukavat muistot tulivat mieleen ja uusia retkiä suunniteltiin ajellessa. Järviveden viileys tuntui välillä ilmavirrassa mutta kylmäksi ei ilmaa voinut sanoa. Kiertelimme lähisaaria ja nautimme!

Illan päätteeksi lämmitettiin mökkisauna  (se, jossa on maailman parhaat löylyt) ja kyllä uni maittoi työviikon jälkeen aitassa!

PS. Olin kuvitellut, että viime keväänä venekausi avattiin paljon aikaisemmin mutta selatessani blogia, huomasin venekauden avautuneen viime keväänä 19.5 eli viikkoa myöhemmin kuin tänä keväänä!

Venekesä 2013 avautuu...

Maaliskuussa jo huokailin ja tuskailin, kun lunta oli valtavasti ja järvet paksussa jäässä. Mökillä käydessämme kairan kierre riitti juuri ja juuri puhkaisemaan jään, että mies sai tehtyä vedenottoreijän. Huhtikuussa talvi vain jatkui ja jatkui. Tuntui, ettei kevään tulo etene lainkaan ja veneilyä ei päästä aloittamaan ollenkaan. Huhti-toukokuun vaihteessa vihdoin Keski-Suomeenkin saatin lämmintä ja aurinkoista.

Helatorstaina 9.5. ryhdyimme (lue: mies ryhtyi) veneen keväthuoltohommiin. Vene työnnettiin talvisuojastaan taivasalle ja pesu alkoi. Vaikka olin niin odottanut veneilykauden alkua en saanut tartuttua työhön. Mies pesi veneen katsellen välillä kotimme suuntaan, josko apujoukkoja olisi tulossa vahan kiilloitukseen... Aikani seurailtuani hänen innokasta puuhailuaan lähdin mukaan. Pesin ikkunat, tuuletin ja imuroin patjat ja lopulta sain verhotkin paikalleen. Alkoi vihdoin tuntua siltä, että veneilykausi on alkamassa!

Äitienpäiväaamuna 12.5 aurinko paistoi ja ilmakin tuntui melko lämpimältä! Ei muuta kuin vaatetta päälle ja matkaan. Laskimme veneen vesille Saarijärveen Matosalmen sillan vierestä. Mielessä alkoi pyöriä jo vaikka minkälaisia kesäretkisuunnitelmia.

Pieni-Lumperoisen puolella ajellessamme huomasin auringon ympärillä hienon valoilmiön: täydellinen rengas kiersi aurinkoa, joka oli pienen pilven takana. Kyseessä oli varsin yleinen haloilmiö nimeltään 22 asteen rengas. Se syntyy, kun auringonsäteet osuvat jääkideparveen. Itse en ole aiemmin nähnyt niin täydellistä rengasta.

Järvellä olo oli mukavaa - paras tapa viettää äitienpäivää.