Pitääkö aina olla haaveita...

Hankimme veneen vuonna 2011. Toiveenamme oli katettu vene, jolla voisi tehdä pieniä retkiä sisävesillä. Tilaa tarvittiin pääsääntöisesti kahden hengen perheellemme ja retkitavaroille. Koska emme asu veden rannalla venettä tulisi voida kuljettaa henkilöauton perään kiinitetyllä trailerilla. Yöpymismahdollisuus olisi myös mukava lisä. Ja hinnan tietysti tulisi olla kohdallaan.  Niinpä päädyimme  Bella 530 HT -veneeseen, jonka  pituus on 5,3 m ja leveys 2,05 m. Moottorina veneessä on 40 hv Yamaha.

Nyt meillä on menossa siis kolmas veneilykesä. Tänä kesänä olemme ajelleet veneellä yli 500 km. Se on pikku-Bellalle melkoinen määrä. Ajovauhtimme on sellaista maiseman-katseluvauhtia - välillä ulkopuolisten silmissä kai mateluvauhdilta tuntuvaa vauhtia. Ajelun aikana ehtii rauhassa katsella maisemia (ja matkanvarrelle sattuvia mökkejä!). 

Olemme olleet omaan veneeseemme oikein tyytyväisiä. Se on toiminut moitteettomasti ja täyttänyt kaikki odotuksemme. Kun pysähtelemme vierasvenesatamissa tai tapaamme muita veneitä järvillä, keskustelemme tietysti veneiden koosta ja varustelusta. Vastaan on tullut kaikenlaisia veneitä pienistä jollista suuriin huvijahteihin. Olemme nähneet itsetehtyjä vesillä liikkujia, joista ei aina tiedä voiko niitä kutsua veneiksi, kun ne muistuttavat enemmän jotain muuta. Olemme myös nähneet upeita, isoja huvijahteja, jotka tuntuvat olevan väärässä paikassa sisävesillä. 

Ihmisluonto on kummallinen ... kun jonkun haaveen on saanut toteutettua alkaa jo uutta tunkemaan. Miehen puheissa on alkanut vilahtelemaan "viskiterassi".  Se on siis sellainen isommissa veneissä oleva ulkotila, jolle mahtuu pöytä, tuolit ja jossa voi istuskella auringosta (ja viskistä) nauttien. Veneet, joissa on viskiterassi, ovat minun havaintojeni mukaan kaikki isoja kaksikerroksisia huviveneitä. Hänelle on ilmeisesti alkanut pukata haavetta isommasta veneestä. 

Jotta haaveet eivät saisi liian vakavia piirteitä, niin eräälle veneretkelle otimme mukaan viskiä. Vene laitettiin ankkurin varaan ja istuimme pienen veneemme pienessä takaosassa, nautimme ilta-auringosta viskiä juoden! Onhan meillä oma "viskiterassi" . Tosin omat jalat ovat solmussa kaverin jalkojen kanssa eikä pöytää ole mutta on kaunis ilta-aurinko, hiljainen luonto ja mukavan leppoisaa oleskelua! Viskikin oli halvimmasta päästä ja lasit oli mökiltä löydetyt, sekalaista sarjaa olevat pikkuiset tuopit... 

27.7.2013 klo 22.36

Omat uudet haaveeni suuntautuvat merelle. Olisi aivan mahtavaa vielä päästä omalla pikku-Bellalla jonain kesänä Turun saaristoon. JIM-kanavalla on sarja "Merimaili", jossa on pienellä veneellä ajeltu ristiin rastiin sekä Turun että Hangon edustalla. Noin 30 vuoden takaiset muistot ovat nousseet pintaan...

 

Vielä on kesää jäljellä...

Ensimmäinen loman jälkeinen työviikko oli takana ja sen myötä myös alkuviikon sateet. Sovimme lähtevämme lauantaina veneilemään ja sain läpi ehdotukseni, että ajamme Äänekoskelta mökille Konnevedelle, matkaa tulee noin 90 kilometriä suuntaansa. 

Lauantai-aamu oli pilvinen ja kostea, sumusta tai tihkusateesta. Veneeseen pakattiin positiivista mieltä (kyllä se aurinko ihan kohta paistaa), vähän vaatetta sekä evästä retkelle. Lämpötila nousi aste asteelta ajaessamme kohti satamaa ja Äänekoskella jo paistoi aurinkokin! 

                                                        Äänekosken satama 

 

Menomatkaan kului aikaa työpäivän verran kolmella pysähdyksellä. Poikkesimme Matilanvirran kahvilassa jäätelöllä. Siellä oli jo ensimmäiset pizzansyöjät saapuneet paikalle, olihan keli mitä parhain. Ja ehkä grillaaminen näin elokuun alussa jo kyllästyttääkin joitakin!

Toisen pysähdys oli Isossa Mäntysaaressa. Sen "löysimme" edellisellä retkellämme. Saaressa ei ole laituria mutta laavun edessä oleva ranta on matala ja pehmeää hiekkaa. Vene kiinnittyy ankkurin ja köyden varaan pohjan ottaessa kevyesti kiiinni hiekkaan. Laavu ja tulenteko paikka ovat jo vähän rapistuneita ja isojen puiden vuoksi varjossa. Aurinkoa olimme kuitenkin saaneet jo siinä määrin, että ruokailu varjossa oli ihan mukavaa. 

Kolmas pysähdys oli Neiturin kanavan suulla. Siellä keitimme kahvit! Kahvinkeittoni on ollut tämän kesän vitsailun kohde. En pidä "porokahvista" jota tietenkin kunnon retkeilijän pitäisi juoda ja mielellään nokipannusta. Minä haluan kahvini suodatinkahvina. No veneessämme ei tietänkään ole kahvinkeitintä joten otan käyttöön 70-luvulta tutun muovisen suodatinsuppilon. Ja tästäkös on perheessämme riittänyt hupia... Siis ensin keitetään vesi kattilassa tai pakissa, sitten mitataan kahvi suodatinpussiin, joka on siis tuossa muovisessa suppilossa. Sitten suppilo kupin päälle ja sitten alkaa tärkein vaihe: vettä kaadetaan hitaaaaaasti suodatinpaperin reunoja pitkin suppiloon... Välillä suppilo on kaatunut vesineen päivineen maahan, välillä kahvi on ollut laihaa tai liian vahvaa, välillä on tullut kaadettua vettä liikaa suppiloon... Ehkä minun pitäisi opetella kunnon retkeilijäksi ja ryhtyä juomaan porokahvia!? 

                                                                  Kahvinkeittoa!

Neiturin kanavalta ajelimmekin sitten pysähtymättä mökille, jossa meitä jo odotettiinkin! Vaihdettiin kuulumisia, laitettiin ruokaa ja sitten lämmitettiin sauna! Ei ole mökkisaunan voittanutta - puukiuakaan lämpö, sopivan hikevät löylyt ja pulahdus järveen. Se on kyllä parasta stressinpurku-terapiaa, jos sen tarpeessa on. Unta ei juurikaan tarvinnut nukkuma-aitassa odotella ja aamulla heräsimme jälleen mitä ihanimpaan auringonpaisteeseen.

Paluumatkalle lähdimme heti aamupalan jälkeen aurinko ja lämmin sää seuranamme. Tarkoituksenamme oli pysähtyä jälleen Neiturilla mutta se jäi aikomukseksi. Nuotiopaikalla oli vene, polkupyöräilijöitä ja joku autollakin. Kanavaan tuli kanssamme kaksi muuta venettä. Oli mukava seurata kolmea tyttöä isovanhempineen. Tytöt olivat varmaankin ensimmäistä kertaa kanavassa, koska isoäiti selitti heille koko ajan tapahtumia. Sulun reunoilla oli kymmenkunta henkilöä nauttimassa kesästä. Keiteleen puoleisessa päässä oli myös väkeä, asuntoauto ja vene. "Ruuhkan" välttääksemme jatkoimme matkaa kohti rauhallisempaa pysähdyspaikkaa.

Kalastusalus Neiturin kanavan suulla

Tämä oli kyllä virhe - siis se, että jätimme pysähdyksen tekemättä! Jokaisen pysähdyksen tärkein juttu on "puskapissa"! Olen siis jo sen ikäinen "vanha" nainen, että kaikki luonnollisen tarpeen suorittamispaikat pitää käyttää hyödyksi eikä pysähdysten väli saa myöskään venyä liian pitkäksi... Lämmin päivä saa ihmisen tietenkin janoiseksi ja tulee juotua enemmän kuin tavallisesti ja senhän nyt tietysti arvaat mitä siitä taas seuraa. No, kyllähän ongelmasta tälläkin kertaa selvittiin vaikka vähän pinnani kiristyikin ennen kuin sopiva pysähdyspaikka löytyi. Jos joskus vielä hankimme uuden veneen, pitänee tarkistaa, että siinä on wc! Tai sitten pitää hankkia toimitusta varten sopiva ämpäri.

Viukarinrannassakin oli ruuhkaa mutta se ei estänyt meitä (minua) enää pysähtymästä. Vene kiinni laituriin ja minä kipaisin pikavauhtia vessaan. Jopa helpotti. Mies lähti hakemaan puita nuotiopaikalle. Läheinen liiteri oli tietenkin tyhjä mutta puita löytyy kyllä kauempana sijaitsevan kodan luota. Nuotiolla valmistimme ruokaa ja KEITIMME KAHVIA suodatinmenetelmällä!

Veneitä saaren rannassa oli tällä kertaa viisi meidän omamme lisäksi. Meidän veneemme taisi taas olla se pienin (ja vessaton)! Uimassakin käytiin ennen matkan jatkumista.

Veneliikennettä oli paljon varsinkin Keiteleen puolella. Liikkeellä oli kaikenlaisia kulkuneuvoja. Näimme soutuveneitä, pieniä ja isoja moottoriveneitä, vesiskoottereita, katamaraanin, purjeveneitä ja saapuessamme Äänekosken satamaan laskeutui sinne vesitaso. Elokuinen aurinko helli ja lämmitti, posket ja olkapäät tosin punottavat!

Viikonloppu oli kerrassaan mukava - toivottavasti näitä kelejä jatkuu vielä pitkälle syksyyn.